lauantai 9. elokuuta 2014

Ollutta ja mennyttä

Kaisa:
5.8.14
En ole kerinnyt vierailemaan täällä blogin puolella. Niin kuin arvata saattaa, niin aika on mennyt koirien, työn ja salin merkeissä. Ja viime viikolla pe-su aikaväli meni mukavasti Kuopion näyttelyissä. Nyt piti jättää sali sivuun, jotta ennätän tehdä kaikki kotihommat ennen kuin lähden mäykkyjen erikoisnäyttelyyn ja Maailman Voittaja-näyttelyyn. Viimeinen rutistus vielä! Lähtö olisi huomenaamulla. Lähden reissuun Teron kanssa. Riikka ja Lasse hoitavat eläimet.

Kun talkooväki laittoi Kuopion raviradalla näyttelypaikkoja valmiiksi, niin loppusuoralla yllätti rankkasade. Näyttelypäivänä saimme nähdä osan tuloksesta.

Telttoja oli tuhoutunut ja kehikot joutaneet roskalavalle.

Kuopiossa perjantaina Aira esiintyi kehässä reippaasti. Itse kun saisi vielä yorkin esittämiseen varmuutta. On tullut enemmän treenattua tuota mäykkypuolta. Aira sai ERI:n ja SA:n. Oli narttujen 3. ja sai VARA-CACIB:in. Kun olen empinyt sitä, että ottaisiko Airalta turkin pois vai voiko se pärjätä näyttelyissä. Näköjään voi :) Turkki sai lisäaikaa, ja Airalle pitäisi ostaa uusi, luvattu, iso, paha lintunen.




Airan näyttelyrusetti.
Aira tuunattuna. Menin kostuttamaan turkkia, kun se oli jo laitettu, niin veti laineille...



Viimeinen silaus ennen kehään menoa.


Söpöläinen!


Nyt tapahtuu!



Kehän jälkeen Aira sai leikkiä pahalla linnulla.



Tässä tulos.

Mukavaa oli!


Lauantaina mäykyissä kisasi Elsi ja Mimmu. Elsi oli junnuissa kolmas saaden ERI:n ja SA:n. Mimmu puolestaan sai muutoin hyvän arvostelun, mutta tuomari ei ollut tyytväinen päähän. Tulos EH. Aden penskoista Sepe ja Pentti saivat EH:t. Pentti olisi muutoin saanut ERI:n, mutta se ei jostain syystä nyt tykännyt tuomarin kopeloinnista.  Pesosen veli, Sakke, meni yllättämään, kun pokkasi VSP-paikan itselleen. Hienoa Sakke! Onnenkäpälä sai kasaan kasvattajaryhmän ollen ROP.
    Sunnuntaina Eelis sai EH:n ja Sella-podenco kisasi veteraaniluokassa ollen ROP sekä VET-ROP. Jatkokisoissa Sellalle ei tullut menestystä.



Sella sai menestyksestä palkinnoksi pehmistä.

Kolmen päivän näyttelyurakka oli hiukan raskas, todella kuuma, mutta mukava. Oli kivaa päästä Riikan kanssa reissuun. Vaikkakin vaan näin lähelle.



3 kommenttia:

  1. Kyllä kannattaa panostaa Airaan vielä ja hoidella turkkia hyvin. Minusta Aira on kaunis runkoinen ja hyvä turkkinen. Onnea kaikesta menestyksestä.

    VastaaPoista
  2. Unohtamatta Kirsiä joka hoitaa Filemoonia...

    VastaaPoista
  3. Sirkkis! Turkki jää. Helsingin reissulta tarttui matkaan lisää nyytityspaperia :)

    KT

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi:)