perjantai 31. elokuuta 2012

Metsän eläjät

Kaisa:
Koirat ovat useimmiten metsässä lenkkeillessään, elikäs joka päivä, ihan tohkeissaan. Sitä vaan miettii, että mitähän ne nytkin haistavat. Metsäkanalintuja nähdään ympäri vuoden jopa monta kertaa viikossa, joskus joka päivä. Koirat haistavat ne ja tiedän, että joku/jotkut ovat kulkeneet paikasta tai kyyhöttävät piilossa. Talvella kun lenkkeillään otsalampun valossa, niin meinaa sydän pysähtyä, kun linnut pakenevat kiepeistään. Varsinkin, jos kuuntelee podia tai on muutoin omissa ajatuksissansa.
    Eilenkin koirat alkoivat haistelemaan ilmaa ja Altti on aina innokas nousemaan takajaloilleen tiiraillakseen ympäristöä. Kyllähän sitä sitten heinikosta ja koivikosta pyrähteli lentoon kymmenkunta siivekästä. Yksi linnuista jäi pyristelemään koivikkoon. Vedin Altin hihnaa lyhyemmälle. Muutoin olisi saatettu saada lintupaistia...
     Tänä aamuna kävi toteen se, mitä olen kaikki nämä metsässä asumisen vuodet miettinyt. Että milloin näen hirven ja miten saan koirat pois tilanteesta? Koirat huomasivat hirvet ennen minua. Onneksi en silti mennyt tällä erää koirien perässä vatsaliukua. Alkoi hirmuinen haukku ja hirvet pinkoivat pakoon. Itse näin vaan elikoiden pyllyt.
    Ei ole ihme, jos koirien nenät vievät harhaan jäljestysharkoissa. Tällä viikolla tein myös Pesoselle jäljen. Loppupuolella nenä vei ihan väärään suuntaan. Ainakin minun mielestä. Ehkäpä Pesoska yritti kovasti sanoa, että tuolla se haavoittunut elukka on...ties vaikka hirvi on siellä köpötellyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi:)