tiistai 11. joulukuuta 2012

Luovutusiässä

Kaisa:
Messarista ei tullut voittoa kenellekään omalle koiralle, mutta kärjen tuntumassakin oltiin :) Altti oli PU2 Vara-Cacibin kera ja toisena päivänä PU3. Näyttelyissä oli sunnuntaina toistakymmentä ibbeä. En ole varmaan koskaan nähnyt niitä samalla kertaa noin paljon. Altti käyttäytyi näyttelyissä todella mallikkaasti :)
    Pesonen oli sunnuntaina mukana Paras uros-kisassa. Ei sijoittunut neljän joukkoon. Oli kuudes. Mäykkyjä oli näyttelyihin ilmoitettu 77 kpl.

Ei ole pahemmin saanut nukkua, kun on pitänyt järjestellä Lapinlahden liikkeen asioita ja Siilissäkin on ollut tarpeeksi puuhaa. Ja tietenkin on pitänyt kotosalla hoitaa eläimet. Messari-matkalla ajattelin, että ihanaa päästä nukkumaan hotelliin. Eipä se sitten niin ihanaa ollutkaan, sillä yökerhon musiikki kuului huoneeseemme...
    Perjantaina olisi sitten lähtö Ruotsin näyttelyihin. Mitähän reissusta tulee, kun olen yksin matkassa Altin, Maikun ja Pesosen kanssa?

Adenan pennut ovat tänään seitsen viikkoisia. Osa pojista etsii edelleen hyviä koteja :)


Dark Spark

Darwin  VARATTU

Delbert

Diva  VARATTU

Dome  VARATTU

Don Juan






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi:)