tiistai 5. marraskuuta 2013

Kuvauksellinen Maikku

Kaisa:
Eilen postilootaan oli ilmestynyt uusin Mäykky-lehti. Maikun kuva pojotti kannessa! Lisäksi lehdessä on kirjoittamani juttu Maikusta.

Mäykky-lehden kansi.




Maikun lemppariasento.

Käytin eilen Iiroa, Mairea, Alvista ja Sellaa rokotuksilla sekä rabies vasta-ainetestissä. Jospa vasta-aineet on kohdillaan! Iiro ja Mairehan ovat niin nuoria, että ei ole varmaa, nousevatko vasta-aineet. Alvista ja Sellaa on rokotettu reissujen vuoksi niin paljon, että luulisi kaiken olevan kunnossa.
    Sellan vanha sydän on kunnossa :) Eläinlääkäri kuunteli sydäntä pitkään, niin kerkesin jo huolestua, että siinä on jotakin vikaa. Ilmeisesti vain halusi tarkistella, että kaikki on ok. Pekkola sanoi, että isojen koirien sydänvika kuuluu oikeastaan vasta sitten, kun ehtoo alkaa olemaan lähellä. Sydänlaajentuma tulee ilmeisesti salakavalasti. Minulla ei ole kokemusta sydämen laajentumasta.
    Alvikselle taisi pöydällä tulla huono olo. Se kuolasi ihan mahdottomasti. Maire ei halunnut verikokeen otossa istua. Aina vänkäsi itsensä kyljelleen. Ja mitäs Iirosta? Ensimmäisestä kintusta ei tullut verta, niin eläinlääkärin piti pistää toiseenkin jalkaan.
Mutta kaiken kaikkiaan reissu meni hyvin, vaikka olin liikenteessä yksin.


Kaikki yhdes koos eläinlääkärireissun jälkeen.

Tein viikonloppuna Iirolle jäljen tasaiseen maastoon. Sumu ja pimeys yllätti meidät. En ollut merkannut jälkeä monellakaan merkillä, sillä maasto oli avointa. En yhtään tiennyt, että missä ollaan menossa. Luotin vain Iiroon. Se suoritti jäljen hyvin, ja sai palkkioksi lopussa olevan hirven koiven. Joko Iiron kanssa päästäisiin ensi vuonna MEJÄ-kokeisiin?
    Maikullekin tuntui jalka maistuvan. Toissa yönä ihmettelin, kun Maikku ei halunnut tulla ulkoa sisälle. Oli löytänyt kintun ja jäänyt nautiskelemaan siitä. Oli kiva nukkua samassa tilassa Maikun kanssa, kun kinttu lemahteli vauvalootan ympärillä. Pennuista on muuten puolet jo varattu. Pitäisi varmaan raskia laitella vielä nettiin ilmoituksia. En ole ilmoitellut nyt missään blogimme ja Mäykkyliiton sivuja lukuun ottamatta. Pentusia olisi menossa niin perhekoiriksi kuin metsästyskäyttöönkin.

P.S. Pentuset siristelevät jo. Kohta alkaa vauhtia tulemaan, kun silmät rävähtävät auki!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi:)