keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Joulu on taas, joulu on taas!

Kaisa:
Vaikka joulu taas onkin, niin joillekin se on vasta ensimmäinen. Elsi ja Helka viettivät ensimmäistä aattoaan mummolassa. Lisäksi vierailimme Annikin luona. Sielläpä koirilla olikin mukavaa, kun tarjottiin kinkkua ja torttua :)
    Aattopäivä meni todella nopeasti. Olin etukäteen päättänyt, että voisin ottaa äidin luona päikkärit, kun yöunet ovat taasen jääneet lyhyiksi. No en minä niitä tietenkään kerinnyt nukkua. Päikkäreiden tilalla tuli mm. syötyä maha täyteen ja avattua liuta lahjoja. Normaalisti olemme Riikan kanssa käyneet kävelemässä koirien kanssa kylillä. Nyt tämä perinne jäi välistä. Aika vain hurahti jonnekin, ja meidän siskosten oli lähdettävä koteihimme hoitamaan eläimiä.
    Meilläpä onkin vieras; Onnenkäpälän Beerit eli Emma. Emma ja Iiro (Starwire Rumour Said Fire) ovat treffailleet useampana päivänä, mutta Emma ei ole ollut suostuvaisella päällä. Eilen Emma jäi sitten minun hoiviin. Kokeilin astutusta vielä ennen nukkumaan menoa. Session jälkeen sain laittaa omistajille viestiä, että tällä kertaa astutus onnistui! Pieniä mäykkyvauvoja siis saattaa olla tulossa Nilsiän suuntaan :) Kokeilen astutusta tänään vielä uudestaan. Ajamme sitten päivemmällä Siilinjärvelle ja luovutan Emman kotiinsa. Samalla reissulla Riikka saa hieroa Sellaa. Ja meinasin käydä myös rehkimässä salilla. Saapikin vähän rehkiä, kun on niin hirmuisesti tullut syötyä ihania jouluherkkuja ja -ruokia. Ja niitä riittää. Äiti oli jälleem tehnyt ruokia yllin kyllin lapsillekin jaettavaksi :)


Lassen mukaan vietäväksi väsäsin voileipäkakun. Odottaa pellillä siirtoa autokuljetukseen. Lasse sukuloi oman sukunsa kanssa ja minä olin siskojen kanssa äiteen luona.
Näin netissä kuvan syötävästä kuusesta, niin päätin minäkin kokeilla sellaisen tekemistä. Runkona on kiero porkkana, niin kuusi on hiukan vino :) Kuuseen piti laittaa myös kiiviä, mutta tietysti jotain piti unohtua.

Kotiin viemisiksi leivoin rommi-rusina-luumuhillo-rahkakakun. Kostukkeensa on rommia. Oli tosi hyvää!

Koristeena oli söpö possu.
Valmistin taateliaiheisia snäksejä. Eivät saaneet suosiota. Teen siis jatkossa vain itselleni.
Elsi joulutonttuna mummolassa. Elsi nukkui suurimman osan aatosta.

Kirsin syli on yksi parhaista.


Valaistuminen
Iiro oli myöskin mummolassa. Komeana poikana rusetti kaulassa.


Helka-tonttu
Kiitos kaikille ihanista lahjoista!

Kuvaussessioon ilmestyi yksi ylimääräinen...

Tällainen tehtävä oli suoritettavana.

Tehtävä suoritettu!

Kuvauspömpelissä voi viettää aikaa just silloin kun ei ole kuvausten aika...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi:)