maanantai 14. huhtikuuta 2014

Hyvää syntymäpäivää 3-vuotiaat!

Kaisa:
Shakiran lapsoset (Jussimon Oivallinen x Revestreken's Jippi) täyttävät tänään jo 3 vuotta! Pesuehan on se 13 pentua sisältävä katras, ja mm. meidän Pesonen on osa sitä :)

Lauantaina sovimme, että menen yökylään Riikan ja Teron luokse. Maisteltiin Bulgarian tuomisia ja kokattiin paahtoleivästä makeita herkkusia. Sisälle laitettiin sitruunatuorejuustoa ja tuoreita mansikoita. Nam!


Amerikkalaisista resepteistä löytyy vaikka mitä kivaa :)

Skoolasimme myös näyttelymenestykselle. Kuohuvakin oli hyvää.

Tätä viiniä voisi joskus ostaa vaikka lisää.


Päätin, että tänä pääsiäisenä teen itse mämmiä. Päivä on vain ollut hakusessa, sillä sen tekemiseen menee oikeastaan koko päivä. Eilen päätin sitten tarttua haasteeseen. Taisi tuotos onnistua. Lasse puolestaa teki jättihampurilaisia.


Sisuksissa ylämaan karjasta tehtyä jauhelihaa.

Mämmiainekset porisee.


Kävin viikonloppuna Lassen kanssa Laitilanmäen luomumyymälässä. Siellä oli yllättävän paljon valikoimaa; hilloja, mehuja, makeisia, ryynejä, hiutaleita, munia, lihaa, teetä... Lasse valkkasi lihaa ja minä leseitä ja luomukaurahiutaleita. Hiutaleet ovat isoja. Niitä saakin keitellä tovin, jotta pehmenisivät. Näistä aineksista ei aamulla pikaisesti puuroa valmisteta. Voisikohan niitä liottaa puuron valmistumisen edistämiseksi?


Täältä hampurilaislihat ovat lähtöisin :)

Rauhallisesti vietivät päivää nämä kaverit.




Metsälenkillä näin kauniita jäämuodostelmia pienessä painaumassa. Minulla ei ollut kameraa mukana. Satoi tietenkin vettä, niin mietin, että onko seuraavana päivänä jäätä kovinkaan jäljellä. Päätin kuitenkin ottaa kännykän mukaan lenkille. Kyllä jäätä oli jäljellä :)





Lenkkipolkuni ovat olleet aika liukkaita.

Altti

Sellallakin on kohta synttärit.

Iiro

Iiro ja Maikku



Päätin jälleen liittyä Fitfarmin nettitreenivalmennukseen. Halusin liittyä joukkoon, jotta saan apuja ja uusia tavoitteita. Tänään tein ensimmäisen treenin. Valkkasin jalkaharkat (etureidet) vatsaliikkeineen, koska olin töissä Siilissä ja pystyin hyödyntämään EasyFitissä Smithiä. Bulli olikin valkannut aikamoiset liikkeet. Lähes kaikki oli minulle uutta. Notkein polvin olen tänään saanut kulkea.... Reenit meni siis perille. En tiedä onko kauheaa vai ihanaa :)

Bullin tervetulotoivotuksesta: "Minä takaan teille henkilökohtaisesti kivuliaita treenejä ja kehitystä...se mitä teiltä vaaditaan on asenne, halu tehdä asioita, olette valmiit laittamaan kropan peliin...olette valmiit syömään niinkuin ohjeissa on määrätty...100% noudatus ja toteutus tuo 100% kehityksen!!!"



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi:)