sunnuntai 10. elokuuta 2014

26.7.14

Kaisa:

Tosiaan kun jäi näitä päivityksiä roikkumaan, niin jäi pentukuviakin julkaisematta. Tässä olisi kuvia päivältä 26.7.14, kun meillä asusti vielä Freda, Filemon sekä Ferdinand.


Ojan yli menevät laudat kiinnotivat pentusia suuresti.

Peräkanaa mennään.

Varovasti!

Aina joku oli tippumassa. Liian kapeaa :)


Välillä yhdessä kierittiin selän kautta ympäri ojan pohjalle. Onneksi niissä ei ole vettä, sillä ojat ovat olleet tosi suosittuja paikkoja.

Ojassa on hyvä ottaa painimatsi.

Huh! Ja matka jatkuu.

Mitäs seuraavaksi?



lauantai 9. elokuuta 2014

Penskat sosiaalistumassa

Kaisa:
Tällainen päivitys löytyi luonnospuolelta. Enkö ole julkaissut tätä?

Eilen mäykkypentuset olivat mukana töissä. Olivat hiukan vaikeita viihdytettäviä, sillä lapsoset olisivat halunneet kirmailla vapaana, eikä olla missä tyhmässä aitauksessa.



Sian korvalla saa hetkeksi hiljaiseksi.
Simahtihan ne lopulta!

 Pihallamme kukkii joku muukin kuin rikkaruohot.

Ihanat Lollypop-liljat.

Aamukaste.




Otin lenkille mukaan kameran, sillä halusin kuvata vaaleita horsmia. Toimiani seurasi tällainen pörriäinen.


En muista, olenko ennen nähnyt vaaleita horsmia.



Ollutta ja mennyttä

Kaisa:
5.8.14
En ole kerinnyt vierailemaan täällä blogin puolella. Niin kuin arvata saattaa, niin aika on mennyt koirien, työn ja salin merkeissä. Ja viime viikolla pe-su aikaväli meni mukavasti Kuopion näyttelyissä. Nyt piti jättää sali sivuun, jotta ennätän tehdä kaikki kotihommat ennen kuin lähden mäykkyjen erikoisnäyttelyyn ja Maailman Voittaja-näyttelyyn. Viimeinen rutistus vielä! Lähtö olisi huomenaamulla. Lähden reissuun Teron kanssa. Riikka ja Lasse hoitavat eläimet.

Kun talkooväki laittoi Kuopion raviradalla näyttelypaikkoja valmiiksi, niin loppusuoralla yllätti rankkasade. Näyttelypäivänä saimme nähdä osan tuloksesta.

Telttoja oli tuhoutunut ja kehikot joutaneet roskalavalle.

Kuopiossa perjantaina Aira esiintyi kehässä reippaasti. Itse kun saisi vielä yorkin esittämiseen varmuutta. On tullut enemmän treenattua tuota mäykkypuolta. Aira sai ERI:n ja SA:n. Oli narttujen 3. ja sai VARA-CACIB:in. Kun olen empinyt sitä, että ottaisiko Airalta turkin pois vai voiko se pärjätä näyttelyissä. Näköjään voi :) Turkki sai lisäaikaa, ja Airalle pitäisi ostaa uusi, luvattu, iso, paha lintunen.




Airan näyttelyrusetti.
Aira tuunattuna. Menin kostuttamaan turkkia, kun se oli jo laitettu, niin veti laineille...



Viimeinen silaus ennen kehään menoa.


Söpöläinen!


Nyt tapahtuu!



Kehän jälkeen Aira sai leikkiä pahalla linnulla.



Tässä tulos.

Mukavaa oli!


Lauantaina mäykyissä kisasi Elsi ja Mimmu. Elsi oli junnuissa kolmas saaden ERI:n ja SA:n. Mimmu puolestaan sai muutoin hyvän arvostelun, mutta tuomari ei ollut tyytväinen päähän. Tulos EH. Aden penskoista Sepe ja Pentti saivat EH:t. Pentti olisi muutoin saanut ERI:n, mutta se ei jostain syystä nyt tykännyt tuomarin kopeloinnista.  Pesosen veli, Sakke, meni yllättämään, kun pokkasi VSP-paikan itselleen. Hienoa Sakke! Onnenkäpälä sai kasaan kasvattajaryhmän ollen ROP.
    Sunnuntaina Eelis sai EH:n ja Sella-podenco kisasi veteraaniluokassa ollen ROP sekä VET-ROP. Jatkokisoissa Sellalle ei tullut menestystä.



Sella sai menestyksestä palkinnoksi pehmistä.

Kolmen päivän näyttelyurakka oli hiukan raskas, todella kuuma, mutta mukava. Oli kivaa päästä Riikan kanssa reissuun. Vaikkakin vaan näin lähelle.



tiistai 5. elokuuta 2014

Lampaita kouluttamassa

Riikka:
Eläintenkouluttajaopinnot alkavat olla jo aikalailla loppusuoralla. Tänään olimme Harri Kataisen opissa kouluttamassa lampaita.
Veikeitä eläimiä kerrassaan. Oli oikein opettavainen päivä. Opetin yhdelle lampaalle kivelle menemisen ja toiselle opetin että sen jalkaan voi koskea, ilman että siitä tarvitsee stressata.

Minähän en ole oikeastaan yhtään kouluttanut muita eläimiä kuin koiria. Allergia on se estänyt. Nyt olikin aivan huikeaa huomata, että todellakin eläin kuin eläin oppii samalla metodilla.
Nämä kaksi sankaria olivat minun opissani:)

Ihania mussukoita.

maanantai 4. elokuuta 2014

Sawo Show 3.8.14

Riikka:
Oli taas hieno päivä. Sella porskutteli veteraanikehässä hienosti ROPIksi ja VET:ROPiksi. Kaisa kirjoittanee lisää.
Helka pomppi ja rodeoi kehässä. Tuomari tosin ei siitä rokottanut vaan ihastui Hekuliin täysin. Hampaiden vuoksi rokotti SERTin...

Helkan arvostelu:
Sawo show 3.8.14 tuomari Holm Marianne.JUN ERI,JUK 1,Narttumainen.kauniit pitkät linjat.hyvin kehittynyt tilava runko.hyvä pää,mutta epäsäännöllinen purenta.kaunis kaula.erinom.runko.hyvin kulmautunut edestä.liikkuu erittäin kauniisti.
Kuva: Sawo Show'n briardi väkeä. Kiitos kaikille mukavasta seurasta ja onnittelut kaikille ihanuuksille vielä tätäkin kautta! Tätä se koiraharrastus parhaimmillaan on, yhdessäoloa, kannustusta ja iloista mieltä! 󾌸󾌸󾌸 Ja viikon päästä taas kaikki uudelleen!
Upeita koiria !
Tämä kuva on "lainattu". Sanokaa jos en saa laittaa tänne:)
Mahtava viikonloppu! Kiva oli nähdä muitakin briardeja ja niiden omistajia.Hyviä vinkkejä sain jatkoa ajatellen.KIITOS KAIKILLE!

lauantai 2. elokuuta 2014

Sawo Show 2.8.14

Riikka:
Helka senkun parantaa menestystään.Tänään oli aivan huippupäivä!

Tuomari: Muntean Petru, Romania. JUN ERI, JUK 1,SA,PN1,VSP,SERT ROP-JUNIORI
16 months,good type.Very well balanced bitch. Good head,correct bite. Correctly angulated. Excellent topline, coat pigmentation of good quality.Correct in movement. Rodunomainen lähestyttäessä.

Oli todella kiva päivä. Liian kuuma kylläkin, mutta selvittiin. Kiva oli kun oli mäykkykasvattejakin näytelmissä. Kaisa saa kirjoitella siitä aiheesta lisää:)
Kuva: Hekun saalis󾌵
Tinajen`s Joy Of Spring eli Helka saalisti tänään tämmöset:)

perjantai 1. elokuuta 2014

Sawo Show 1.8.14

Riikkanen:
Mahtavan lämmin päivä.Tosin liiankin kun miettii miten nuo koiraparat joutuvat olemaan kuumassa tuolla näyttelyissä. Mutta siis hienosti meni näyttelyissä. Sain nähdä hienoja briardeja :) Helka pärjäsi todella hyvin:
Jun eri,juk 1,sa,pn2,varasert, voi olla taas kun tyytyväinen! Tuomari: Klindrup Freddie,Denmark.
"16 months.feminine head and very noce expression.level bite. Well pl eyes. Correct earset.Excellent neck, body& very good bone. Correct dew claws. Normally angulated.Moves very well.Very good coat.Nice temperament. Rodunomainen lähestyttäessä."
Meinasi Helkalla vähän jo keskittymiskyky herpaantua, mutta jaksoi kuitenkin esiintyä ihan hyvin.

Airakin oli pitkästä aikaa näyttelyissä.On se vaan hurmaava pieni koira. Kaisa saa kirjoitella enempi näyttelymenestyksestä. Airasta napsittiin kuvia, mutta Helkasta ei taidettu ottaa yhtään.Täytyy muistaa huomenna napsia kuvia myös Hekulssonista. Huomenna siis taas näyttelykoitoksiin. Tänään briardeja oli 9 ja huomenna näyttää olevan 8... Jännää!