torstai 28. marraskuuta 2013

Uusimmat pentukuvat + nimet kohdillaan

Kaisa:
Pentujen rekisteröinti on käynnissä, joten nyt on nimetkin viimein pennuille virallisesti annettu. Pennut ovat nyt 5-viikkoisia.

Onnenkäplän Ester

Elisa






Elma

Elsi


Ernesti


Eelis


tiistai 26. marraskuuta 2013

Pentutarkastus + sirutus

Kaisa:
Maikun pentuset kävivät tänään pentutarkastuksessa ja sirutuksessa Siilinjärven Karvaisessa kaverissa. Kaikki on ok. Samalla reissulla näytin pentuja vielä Riikalle, ja päätettiin yhdessä, että mitkä yksilöt jäävät omaan käyttöön. Klinikalla pentujen nimet vaihtoivat vielä paikkaansa. En esimerkiksi viitsi lähettää Kirsille Ernesti nimistä pentua, sillä Kirsillä ja Markulla on saman niminen sonni!
    Elisa-pentunen vaikuttaa ihan isän isältään eli Oivalta. On ukki tullut uudestaan maailmaan tyttösen muodossa :) Elisa eli Mimmu jää sijoitukseen Lapinlahdelle.
    Pentusia on käynyt katsomassa vakikatsojat 5-tien toiselta puolelta. Lisäksi osa pentujen ottajista on piipahtanut katsomassa pentusia. Pentujen luovutukseenkaan ei ole enää pitkä aika! Onneksi pentuja jää lähialueelle, niin näkee niitä sitten usein :) Ja paljastettakoon nyt, että olen alusta asti päättänyt, että yksi pentu jää meille. En vain vieläkään ole uskaltanut asiasta kertoa Lasselle. Pitäisi varmaan pikku hiljaa ilmoitella asiasta. Meillä jää Elsi.

Minulla oli mielessä vaikka mitä kirjoitettavaa, mutta nyt pää tuntuu niin tyhjältä, että en muista mitään. Taisi juomani kahvi pistää pään sekaisin.

Eli, öö, öö...

Ilmoitin Kajaanin näyttelyihin Helkan, Mairen, Maikun, Altin ja Airan. Helkakin on jo niin iso tyttö, että pääsee junnuluokkaan. Seuraavaksi pitäisi miettiä, lähteekö sitä Tuusniemen näyttelyihin. Lähtisikö Aira sinnekin palelemaan?

Olen jonkin aikaa miettinyt, että olisi kiva opiskella koirien ravitsemusta. Koulun penkki ei kovinkaan kovasti vedä puoleensa, mutta tuota alaa voisin opiskella. Kohta puoliin olisi alkamassa alan koulutus Hauhossa. Missä lie kaukana? Katsotaan, lähdenkö kouluun kymmenen vuoden tauon jälkeen!

Perjantaina Kuopiossa olisi esiintymässä Pariisin kevät. Lasse lupautui lähtemään mukaan kaveriksi, vaikka tiedän, että se ajattelee tämän bändin musiikista "V***u  mitä p****a". Lasse oli viime viikonloppuna Tähti nimisessä baarissa, ja siellä tämä Pariisin kevätkin esiintyy. Kysyin, että miten se sinne oli erehtynyt. Kuulemma pääsi ilmaiseksi ja oli saanut drinkkilippuja. Siellä oli ollut esiintymässä "ding-dong -tyyppi". Kommentti oli, että onneksi ei kuulunut sinne toiselle puolelle! Otapa sitten Lasse seuralaiseksi reissulle :)


On ollut aikasta liukkaat kelit. Tämän rekan kuskia ei aamupäivällä varmastikaan naurattanut....
 









maanantai 25. marraskuuta 2013

Temppukoulun toinen tuotantokausi:)

Riikka:
Nyt uutta temppukouluvideopläjäytystä on ilmestynyt parin jakson verran:) Ei kun oppimaan uutta. Tästäpä pääset mukaan karkeloihin.
Temppuilun iloa!

torstai 21. marraskuuta 2013

Helka vaan ON niiin reipas:)

Riikka:
Helka on kyllä yllättänyt minut positiivisesti viimeaikoina. Esimerkiksi Jyväskylän näyttelyreissu meni aivan loistavasti...no ihan arvostelunkin vuoiksi.... mutta varsinkin Helkan käytöksestä olen todella iloinen. Helkaa ei juurikaan pelottanut outo ympäristö kaikkine haukkuvine koirineen. Ajattelin, että se menee joko kauhusta kankeaksi tai sitten villiintyy vallan. Näin ei kuitenkaan käynyt. Helka käyttäytyi loistavasti, jopa tuomarinkin mielestä:)

Jyväskylä KV 17.11.2013 
Tuomari Paavo Mattila.
PEN 1, KP, ROP

Kaunis erittäin hyvin rakentunut pentu, hyvät mittasuhteet, hyvänmallinen pää. Kaunis kaula. Erinomainen runko. Hyvin kulmautuneet, erittäin hyväasentoiset raajat.lupaava karvapeite. Hyvä suora ylälinja. Miellyttävä käytös.
Eihän tuosta arvostelusta voi olla kuin tyytyväinen. 
Näyttelyissä oli kiva tavata myös Helkan kasvattajaa Annea ja Helkan siskoa Siiriä. Mukana oli myös aivan ihana Mano, Helkan velipuoli. Sai nauttia täysin siemauksin briardeista.

Lähiaikoina on sattunut ja tapahtunut myös ikäviä asioita, ihan itselle ja lähipiirissä. Ystävien asioita en tässä nyt ala ruotimaan, mutta se mikä omalle kohdalle sattui oli ikävät uutiset kasvatistamme Onnenkäpälän Caalepista, eli Santusta. Santtu on pitkäkarvainen hollanninpaimenkoira, Clarun veli. Santulla todettiin viimeviikolla IMHA, kavala sairaus. Santtu oli mennyt todella huonoon kuntoon ja tehokkaassa hoidossa sille oli annettu sairaalassa verta. Nyt ensimmäinen verikontrolli on käyty ja arvot jo melko hyvät. Tämä sairaus on kuitenkin todella vakava:( Nyt täytyy vain toivoa, että Santtu selviää voittajana.
    Kirjoittelin asiasta jalostustoimikuntaan. Sain kuulla, että pk holskuja on tutkittu n. 15 vuotta sitten Hollannissa tämän sairauden vuoksi. Ilmeisesti samat koirat kulkevat lähes kaikkien pitkäkarvojemme taustalla... joten aina on mahdollisuus sairastua. Onneksi tiedossa ei ole kuin pari tapausta. Tietenkin olisi tärkeätä, että asioiden suhteen oltaisiin avoimia ja sairauksista kerrottaisiin esim. jalostustoimikunnalle.

Nyt täytyy lopetella jorinat. Tänään ajelen taasen Iisalmeen EA kurssille. 


Kaisa:
Adena oli niin onnellinen, kun pääsi livahtamaan pentulootaan. Tutkiskeli pentusia, ja pennut miettivät, että onkohan tällä maitobaarilla anniskeluoikeuksia :)
    Pentulaatikon oviaukon alareunaa piti korottaa, sillä pentuset ovat alkaneet pääsemään pois laatikosta ihan omia aikojaan.

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Trimmitapaturma, madotusta, pentutarkkia, luolasuunnitelmia, kahvin voimaa

Kaisa:
Eilen päätin Airan nyytityksen jälkeen tehdä sille tassutrimmin. En tiedä miten olin niin tohelo, että leikkasin palan Airan anturasta. Kävi kyllä toista sääliksi, ja olin itselleni vihainen. Airaa ei itkettänyt, vaikka oli reikä jalassa. Desinfioin haavan ja laitoin siihen veren tyrehdyttämisainetta. Verentulo loppui heti. Ovat kyllä tujakoita aineita. Jossain putelissa olen nähnyt tekstinkin, että voi käyttää veren tyrehdyttämiseen typistyksen yhteydessä. Koneelle sainkin juuri eilen laitettua uusimmat putelit, Techni-Stop
    Kun työpäivän jälkeen menin Airan kanssa kotiin ennen Lassea, niin jopa Airalla alkoi ralli, kun L. kotiin saapui. Ei jalka vaivannut millään lailla. Aira sai oleilla Lassen sylissä koko illan :) Haava on pysynyt kiinni, eikä ainakaan tähän mennessä ole vaivannut liikkumista. Seurailen tilannetta!

Madotin mäykkypentuset tänään toisen kerran. Ja pentusille on nyt varattu ensi tiistaille aika sirutukseen ja pentutarkastukseen. Pyörähdän Riikan kanssa Karvaisessa kaverissa.

Sonja lupautui, jotta lähtisi minun ja Adenan kanssa supimetsälle. Sonjan kautta saataisin apuja metsästysreissulle. Odottelen vain infoa, että milloin lähdetään reissuun. Adena tykkää varmasti!

Maanantaina taidevalimolta heittivät minulle kupillisen kahvia. Mitkähän buustit siinä oli, kun salilla sain veivattua jaloilla kaikissa laitteissa omilla maksimipainoilla tai sitten jopa suuremmilla painoilla. Sain tehtyä nyt myös vatsoja taljassa. Sain kiskottua kunnon sarjoja. Lisäksi tein suoria vatsoja vatsalaitteessa. Viimeksi sain tehtyä normaalia isommalla painolla sen 1,5 toistoa. Nyt sain tehtyä jo 9 toistoa. Harkat sujuivat niin hyvin, että en meinannut lähteä salilta pois ollenkaan. Kotona Lasse kyselikin, että missä minä viivyin. "Viihyin salilla..." Olihan sieltä lopulta lähdettävä kotia, kun koiratkin oli vielä lenkitettävä. Just rääkännyt jalkoja ja eikun lenkille vaan :)
Tänään olisi käsien vuoro. Pitääkö pyytää valimolta kahviryypyt?

P.S. Laitoin koiranäyttelyreissua koskevaan päivitykseen kuvia.

tiistai 19. marraskuuta 2013

Kuvapäivitys

Kaisa:
Tässäpäs olisi pentusista uusia kuvia. Pennut syövät jo kiinteääkin ruokaa. Yleensä, kun pennuille tarjoaa ensimmäisen kerran vaikkapa jauhelihaa, niin ne nyrpistelevät sanoen, että mitä sinä meille yrität syöttää. Nämä pennut söivät niin kuin sika olisi limpun kimpussa.

Kaikki pennut ovat nyt siis varattuja. Uusia kyselyjä on viime aikoina tullut lähes päivittäin. Pesosen ja Maikun pentueelle on näköjään tällä hetkellä kysyntää.


Ernesti ja Eelis


Harmaa ja merkitön tyttö

Haukotukset vuoron perään.



Punainen ja punainen bling-bling tyttö




maanantai 18. marraskuuta 2013

Eelis etsii yhteistyöhaluista kotia...tai sitten ei enää :)

Kaisa:
Meinasin laittaa esille alla olevan ilmoituksen, mutta Kirsi ja Markku päättivätkin, että he voisivat ottaa toisen mäyräkoiran. Eelis muuttaa siis muutaman viikon kuluttua Lampiinsalmen suuntaan.

Karkeakarvainen mäyräkoira etsii yhteistyöhaluista kotia lähialueelta.
Sukutaulu ja muuta tietoa vanhemmista.

Kysy lisää!

kaisa@harminfarmi.com
p. 044 - 344 7012

Eilen olin Riikan, Sonjan, Iiron ja Helkan kanssa Jyväskylän näyttelyissä. Eino-myrsky oli liikenteessä, kun ajelimme näyttelyihin. Kaatuilevat puut eivät meidän matkantekoa häirinneet, mutta perästä tulevien matkaa ne hidastivat. Ja kotona Lasse oli saanut olla tovin ilman sähköä.
    Italialainen Fabrizio La Rocca ei arvostanut Iiroa. Läväytti Iirolle EH:n. Iiron käytökseen sai kuitenkin olla tyytyväinen. Se käyttäytyi hienosti autossa, kehässä ja näyttelyalueella häkissä. Helkalla puolestaan meni hienosti, sillä se oli pentujen ROP Paavo Mattilan arvostelemana!

Kiitos Sonjalle kuskauksesta!

Alla näyttelykuvia. Ne olivat alunperin ihan mustia. Tietokoneella vähän käsittelin. Laatu ei ole siis mitä parhain.
Iiro


Sakke (Onnenkäpälän Brain-Wave)


Helka


Mano

perjantai 15. marraskuuta 2013

torstai 14. marraskuuta 2013

Silmätarkastuksia

Kaisa;
Sain uutisia, että Onnenkäpälän Beeritin silmät ovat terveet. Emma kävi Jari Ahon tarkastuksessa. Tänään puolestaan Onnenkäpälän Adena menee tarkastukseen.

Iltapäivä:
Onnenkäpälän Adena kävi siis virallisessa silmätarkastuksessa ja sydänkuuntelussa. Tulos molemmilta osin: Terve.


Adena, v. 2008.
En olekaan ennen käyttänyt koiraa virallisessa sydänkuuntelussa.

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Ajoa ja luolailua

Kaisa:
Mistäs sitä aloittaisi?
Eilen minulla oli vapaapäivä. Päätin viedä Pesosen ja Mairen metsään. Vietimme sateisessa säässä ajoharkkojen parissa muutaman tunnin ajan. Koirilla oli hauskaa, eikä kosteus minuakaan haitannut. Olin pukenut suht tarpeeksi päälle. Pesonen uskaltautui tekemään isojakin lenkkejä. Maire puolestaan teki pienempiä kiekkoja ja tuli sitten välillä tarkistamaan, että olenhan minä maisemissa. Tutka näytti, että Pesosen kulkema matka olisi ollut n. 19 km. Jostain syystä osa kulkemistamme reiteistä oli hävinnyt kartalta, ja mukana lukemassa on autolla ajettu 2,5 km pätkä. Että mikä lie lopullinen lukema?

Alla kännykkäkameroilla otettuja kuvia. Ei mitenkään laadukkaita. Mutta kai tyhjää parempia.

Tutkan kuvaa.
Pesoska

Maire

Olen kulkenut tietä pitkin monet kerrat tällaisen paikan ohi, mutta nyt vasta huomasin rauniot, kun koirien kanssa poikettiin tieltä.

Riistatornissa


Iltasella Maire (Kesyttömän Ankkurit Ylös) ja Sepe (Onnenkäpälän Dark Spark) lähtivät luolaharkkoihin. Sepeltä löytyy intoa vaikka kuinka. Hiukan saisi vaikka rauhoittua ja mietiskellä asioita uudemman kerran :) Sepe harjoittelei ahdingosta kulkua. Kyllä suostui menemään, kun vähän harjoitteli. Mairen mieli oli hiukan rohkaistunut. Uskalsi jo vähän käveleksiä luolassa. Seuraavat harkat ovat tammikuussa. Ne jotka haluavat mukaan, ottakoon minuun yhteyttä! Ja tiedoksi vielä, että lähialueella on luolakokeet seuraavan kerran helmikuussa.
    Sonja oli mukana katsomassa luolatouhuja. Oli mukava, kun lähdit mukaan. Ja kiitos Pekalla mukanaolosta!

Pentuset kasvaa, ja niille on enemmän kysyntää kuin mikä on pentujen määrä. Suunnitteilla on uutta pesuetta. Katsotaan, mikä on ajankohta :)

Toiveissa olisi, että pääsisin maaliskuussa koirapoppoon kanssa Bulgariaan näyttelyreissulle Balkan Winneriin. Tarjolla SERTejä Bulgariasta, Montenegrosta, Moldovasta, Azerbaidzanista ja Georgiasta. Lisäksi CACIBeja voi saada Bulgariasta. Yritän sumplia asiat, jotta pääsen lähtemään reissuun. Ketään tuttua ei taida olla lähdössä mukaan.

Jos vielä vähän salihommista. Viime viikolla kohokohta oli, kun suorien vatsalihasten laitteessa sain nostettua isoimman pinkan kuin mitä ikinä aiemmin. Toistojen määrä ei ollut huima...noin puolitoista. Sitten toinen ääripää: myöhemmin viikolla tein vatsoja taljassa. Sitä helkutin liikettä, josta aiemmin kerroin. Heti eka toistolla tunsin vihlaisun vatsassa. Lihas revähti. Olin ennen tätä liikettä juossut matolla ja reuhtonut eri liikkeitä taljassa melkein puolen tunnin ajan. Ilmeisesti suorat vatsat ei olleet valmiita tuohon liikkeeseen. Tällä viikolla olen voinut tehdä kiertäviä liikkeitä, mutta suoria en. 


Aira oli tänään mukana töissä.

torstai 7. marraskuuta 2013

Madotuspäivä

Kaisa:
Tänä vuonna Messari-reissulle lähtee mäykyistä Iiro, podencoista Altti ja kolmantena vielä Helka-briardi. Kennelliitto uutisoi jättitapahtumasta.
Saa olla onnellinen, jos oma koira pärjää jossakin näistä näyttelyistä.
    Matkan järjestäjältä tuli ilmoitus, että on tullut peruutuspaikkoja. Täten Altti mahtuu bussiin! Sonjan ei tarvitse kyyditä Alttia.

Pennut ovat nyt kaksiviikkoisia, joten tänään oli matolääkkeen antopäivä. Kaikki pentuset sanoivat, että pahaa on. Valmistajalle kuulemma pitää laittaa toivetta, jotta valmistaisivat mamman maidon makuista lääkettä.

Madotuksen jälkeen. Merkitön tyttö.

Kuka päivystää taustalla? No Adena tietysti!

Punamerkkinen tyttö.



Ensi viikon tiistaina on luolaharkkapäivä. Adenan pennuista lähtee ainakin Sepe. Myös Pentti ja Darwin on pyydetty mukaan. Lisäksi joukkoon on kutsuttu Shaqin pennuista Emma. Meiltä mukaan lähtee Maire.
    Sonja ottaa meiltä sijoitukseen mäykkytyttösen. Sonja haluaakin nyt lähteä luolalle katsomaan, että minkälaisesta touhusta on kyse. Ja Maikun jälkeläinen pääsee sitten myöhemmin mukaan :)

tiistai 5. marraskuuta 2013

Kuvauksellinen Maikku

Kaisa:
Eilen postilootaan oli ilmestynyt uusin Mäykky-lehti. Maikun kuva pojotti kannessa! Lisäksi lehdessä on kirjoittamani juttu Maikusta.

Mäykky-lehden kansi.




Maikun lemppariasento.

Käytin eilen Iiroa, Mairea, Alvista ja Sellaa rokotuksilla sekä rabies vasta-ainetestissä. Jospa vasta-aineet on kohdillaan! Iiro ja Mairehan ovat niin nuoria, että ei ole varmaa, nousevatko vasta-aineet. Alvista ja Sellaa on rokotettu reissujen vuoksi niin paljon, että luulisi kaiken olevan kunnossa.
    Sellan vanha sydän on kunnossa :) Eläinlääkäri kuunteli sydäntä pitkään, niin kerkesin jo huolestua, että siinä on jotakin vikaa. Ilmeisesti vain halusi tarkistella, että kaikki on ok. Pekkola sanoi, että isojen koirien sydänvika kuuluu oikeastaan vasta sitten, kun ehtoo alkaa olemaan lähellä. Sydänlaajentuma tulee ilmeisesti salakavalasti. Minulla ei ole kokemusta sydämen laajentumasta.
    Alvikselle taisi pöydällä tulla huono olo. Se kuolasi ihan mahdottomasti. Maire ei halunnut verikokeen otossa istua. Aina vänkäsi itsensä kyljelleen. Ja mitäs Iirosta? Ensimmäisestä kintusta ei tullut verta, niin eläinlääkärin piti pistää toiseenkin jalkaan.
Mutta kaiken kaikkiaan reissu meni hyvin, vaikka olin liikenteessä yksin.


Kaikki yhdes koos eläinlääkärireissun jälkeen.

Tein viikonloppuna Iirolle jäljen tasaiseen maastoon. Sumu ja pimeys yllätti meidät. En ollut merkannut jälkeä monellakaan merkillä, sillä maasto oli avointa. En yhtään tiennyt, että missä ollaan menossa. Luotin vain Iiroon. Se suoritti jäljen hyvin, ja sai palkkioksi lopussa olevan hirven koiven. Joko Iiron kanssa päästäisiin ensi vuonna MEJÄ-kokeisiin?
    Maikullekin tuntui jalka maistuvan. Toissa yönä ihmettelin, kun Maikku ei halunnut tulla ulkoa sisälle. Oli löytänyt kintun ja jäänyt nautiskelemaan siitä. Oli kiva nukkua samassa tilassa Maikun kanssa, kun kinttu lemahteli vauvalootan ympärillä. Pennuista on muuten puolet jo varattu. Pitäisi varmaan raskia laitella vielä nettiin ilmoituksia. En ole ilmoitellut nyt missään blogimme ja Mäykkyliiton sivuja lukuun ottamatta. Pentusia olisi menossa niin perhekoiriksi kuin metsästyskäyttöönkin.

P.S. Pentuset siristelevät jo. Kohta alkaa vauhtia tulemaan, kun silmät rävähtävät auki!

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Miljoona tehtävää

Kaisa:
Oli tarkoitus nousta tänään ylös ajoissa, kun olen listannut itselleni niin paljon tekemistä. Mm. koirien trimmausta, näyttelyharkkoja, eläintilojen siivousta pesuineen ja ruoanlaittoa. Kotiakin pitäisi puunata. Eipä näköjään tullut noustua, kun kello ei ollut soimassa. Nyt saisi vielä tehtyä Iirolle verijälkeäkin, kun maa on sula. Sain hirven koiven, niin sen voisi lykätä jäljen päähän. Pitänee ruveta rivakasti hommiin, niin ennättää tehdä mahdollisimman monta listattua hommaa.

Olen harmitellut, kun vatsatreenien jälkeen vatsalihakset eivät ole olleet koskaan kipeät. Teen liikkeitä sen verran kuin jaksan, mutta seuraavana päivänä olo on ok. Nyt löytyi liike, joka on sieltä hel*****tä: jalkavatsarutistus
Ja tähän aion seuraavaksi panostaa!
    Kokeilin Smithissä kyykkäämistä. Polvet rutisi siihen malliin, että ei taida olla aika vielä kyykätä. Se positiivinen puoli kuitenkin on, että polvet eivät ole jäykistyneet. Olen miettinyt korvaavia liikkeitä kintuille, jos en voi käyttää Smithiä, jalkaprässiä, enkä reiden ojennus- ja koukistuslaitteita. Monta kinttuliikettä on keksittävä. Olen pitänyt taljassa tehtäviä jalkaliikkeitä jotenkin....irvokkaina tai jotain. Mutta niitä nyt päädyin kokeilemaan. Tehokkaita ovat; hiki virtaa. Tässä esim. pakarapotku ja jalan heilautus sivulle. Pitäisi plarata nettiä ja katsella, löytyykö taljaliikkeistä miten kattavaa valikoimaa.


Hyvää huomenta!


Maikun turkki on vähän tursake, kun jäi mammatrimmi kesken. Pitää trimmata uudestaan, kunhan pennut ovat vähän kasvaneet.