keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Trimmitapaturma, madotusta, pentutarkkia, luolasuunnitelmia, kahvin voimaa

Kaisa:
Eilen päätin Airan nyytityksen jälkeen tehdä sille tassutrimmin. En tiedä miten olin niin tohelo, että leikkasin palan Airan anturasta. Kävi kyllä toista sääliksi, ja olin itselleni vihainen. Airaa ei itkettänyt, vaikka oli reikä jalassa. Desinfioin haavan ja laitoin siihen veren tyrehdyttämisainetta. Verentulo loppui heti. Ovat kyllä tujakoita aineita. Jossain putelissa olen nähnyt tekstinkin, että voi käyttää veren tyrehdyttämiseen typistyksen yhteydessä. Koneelle sainkin juuri eilen laitettua uusimmat putelit, Techni-Stop
    Kun työpäivän jälkeen menin Airan kanssa kotiin ennen Lassea, niin jopa Airalla alkoi ralli, kun L. kotiin saapui. Ei jalka vaivannut millään lailla. Aira sai oleilla Lassen sylissä koko illan :) Haava on pysynyt kiinni, eikä ainakaan tähän mennessä ole vaivannut liikkumista. Seurailen tilannetta!

Madotin mäykkypentuset tänään toisen kerran. Ja pentusille on nyt varattu ensi tiistaille aika sirutukseen ja pentutarkastukseen. Pyörähdän Riikan kanssa Karvaisessa kaverissa.

Sonja lupautui, jotta lähtisi minun ja Adenan kanssa supimetsälle. Sonjan kautta saataisin apuja metsästysreissulle. Odottelen vain infoa, että milloin lähdetään reissuun. Adena tykkää varmasti!

Maanantaina taidevalimolta heittivät minulle kupillisen kahvia. Mitkähän buustit siinä oli, kun salilla sain veivattua jaloilla kaikissa laitteissa omilla maksimipainoilla tai sitten jopa suuremmilla painoilla. Sain tehtyä nyt myös vatsoja taljassa. Sain kiskottua kunnon sarjoja. Lisäksi tein suoria vatsoja vatsalaitteessa. Viimeksi sain tehtyä normaalia isommalla painolla sen 1,5 toistoa. Nyt sain tehtyä jo 9 toistoa. Harkat sujuivat niin hyvin, että en meinannut lähteä salilta pois ollenkaan. Kotona Lasse kyselikin, että missä minä viivyin. "Viihyin salilla..." Olihan sieltä lopulta lähdettävä kotia, kun koiratkin oli vielä lenkitettävä. Just rääkännyt jalkoja ja eikun lenkille vaan :)
Tänään olisi käsien vuoro. Pitääkö pyytää valimolta kahviryypyt?

P.S. Laitoin koiranäyttelyreissua koskevaan päivitykseen kuvia.

2 kommenttia:

  1. Milläs luulet niitten valimon poikien jaksavan nostella niitä painavia patsaita.... :) Vitsi vitsi....

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi:)