perjantai 29. elokuuta 2014

Paaaljon hommia:)

Riikka:
Minäpäs en olekaan kovin aktiivinen ollut täällä blogin puolella. Kovasti on ollut puuhaa ja tekemistä. Päälimmäisenä tässä hetkessä on muutto uuteen kotiin:) Löysimme sopivan omakotitalon vuokralle, ja nyt viikonlopun aikana siirrämme kimpsut ja kampsut uuteen osoitteeseen. Jotenkin ei vielä itsekkään tajua, että tämmöinen muutos tapahtuu, mutta eiköhän se tuossa kohta puoliin ala mennä jakeluun.

Aikamoinen homma ollut pakata tavaroita. Paljon on onneksi mennyt suoraan roskiin. Nykyisessä kodissamme on valtavasti tilaa ja varastotilaa...joten tavaraahan on sitten joka nurkassa. Nyt on aika nurkkien puhdistuksen ja tavaramäärän järkeistäminen.Vaikka tuleva kotimmekaan ei nyt ihan pieni luukku ole, niin silti sinne on turha kaikkea roinaa mukanaan viedä.

Mitenköhän nuo koirulaiset suhtautuvat muuttoon. Claruhan muuttaakin syntymäkodistaan ja Helkakin tavallaan pentukodistaan. Alli on vanha konkari muutoissa ja onhan Neelalla ja Mantallakin muuttoja takana. Jospa koirat sopeutuvat ja kotiutuvat hyvin.

6.9.14 on Äänekoskella ryhmänäyttelyt. Mennään Helkan kanssa ja Kaisa ottaa Sellavetskun mukaan. Näyttäisi Helkan lisäksi olevan kaksi muuta briardia paikalla... ketähän lienevät;) Mattilan Paavo on Helkalla tuomarina. Hän piti Helkasta hirmuisesti, kun olimme joulukuussa Messarissa ja kilpailimme pentuluokassa. Paavo ylisti Helkan maasta taivaisiin. Saa nähdä mitä tuomari nyt tykkää, kun neiti on kasvanut hiukan isommaksi.

Tässäpä varmaan päälimmäiset asiat mitä mielessä tällä hetkellä. Niin ja tosiaan; Kaisa lähti Viroon taasen näyttelyreissulle. Tuloksia jännitellessä myös menee viikonloppu.






torstai 28. elokuuta 2014

Filemon 3 kk

Kaisa:
Filemon täytti 3 kuukautta, joten pentunen käväisi ensimmäisillä rokotuksilla. Filemon oli reipas reissulainen. Pentusesta on nyt otettu liuta uusia kuvia, sillä siitä tuli kysely ulkomailta. En ole kyllä mainostanut Filemonia missään englanniksi. Katsotaan nyt, muuttaako F. kauemmaksi.


Lasse kasasi kuvauspömpelin, niin Filemon pääsi valon loisteeseen.

Seisotuskuvaa ennen trimmausta. Kyselijä sanoi, voisiko Filemonin trimmata ja ottaa sitten uusia kuvia.

Kännykkäräpsyjä trimmin jälkeen.



Kaunis, nuori herra.




lauantai 23. elokuuta 2014

Kouvola 23.8.14

Kaisa:

Tänään olin Kouvolan näyttelyissä Seija, Iiron, Elsin ja Sellan kanssa.
Mäykkytuomari, USAlainen Hal Biermann, oli tiukalla linjalla ja jakoi ahkeraan keltaista. Elsi ja Iiro saivat siniset eli EH:t.
Sella puolestaan nappasi ROPin ja VET ROPin. Tuomarina toimi Jaana Hartus. Kummassakaan jatkokehässä mummeli ei päässyt jatkoon. Se ei ollut yllätys.
    Huomasin, että Sella ei halua seisottaessa pitää vasenta takajalkaa paikoillaan. Riikka saapi katsoa, löytääkö vikaa.

Kiitos Seijalle päivästä!


Sellan palkinnot.

Lupasin pizzaa, jos pärjää näyttelyissä.

"Saisko sitä pizzaa lisää?"

"Ihan oikeesti."


Sellasta löytyi tällainen kuva Maailman Voittaja -näyttelyistä. BIS-kehässä viiletetään :)
http://kuvauksellista.kuvat.fi/kuvat/Koirat/Koiran%C3%A4yttelyt/World+Dog+Show+2014+Helsinki/Lauantai/Isokeh%C3%A4/

perjantai 22. elokuuta 2014

Terveisiä, MEJÄilyä ja näyttelyitä

Kaisa:
Sain kuulumisia Eikalta (Onnenkäpälän Bubble Bobble). Einari on saanut podengokaverin :) Mummowhippetit kuulemma asuvat mummolassa. Ovat jo 14- ja 15-vuotiaita.
Kun sanoin Lasselle, että Einarilta tuli kuulumisia, niin hän kommentoi, että Einari on kyllä hassu koira. Mitä muistoja liene jäänyt päähän Eikan pentuajoista :)

Ihana Eikka!



Eikka ja uusi ystävä.


Tilasin Ellikseltä, Lammastila Haukivillasta, pensasmustikoita. Niitä pelmahtikin tulla Har-Miin laatikollinen. Nam! Kiitos Ellis!



Tein eilen aamulla sadekelillä Iirolle verijäljen. Töissä ollessa satoi kaatamalla ja siinä seassa tuli myös rakeita. Kotiin kaatosateessa ajellessani ajattelin, että voihan perkule. En menisi jäljestämään ollenkaan, jos ei tarvitsisi merkkejä kerätä pois. Ei se Iiro kuitenkaan haista jäljestä enää yhtään mitään. Yllätyksekseni Iiro haistoi jäljestä paljonkin ja pinkoi menemään rivakkaa vauhtia. Minä yritin kauhoa menemään perässä pitkin pusikoita. Jos suoritus olisi ollut koesuoritus, niin varmastikin olisi tullut hylätty, sillä Iiro poikkesi muutaman kerran kauemmaksi jäljeltä.

Koiraa ei oikein näy, mutta naru näkyy. Ja oikealla reitillä ollaan!

Tänne, tänne!

Palkinto

Ilmoitin koiria MEJÄ-kokeisiin. Katsotaan, tuleeko mihinkään kutsua, ja päästäänkö menemään. Rupeaa jo ennakolta jännittämään. Harmittaa, kun Altti ei aikaisemmin päässyt kokeisiin asti. Pitääkö elvytellä myös Altin harrastusta vielä jossain vaiheessa?

Näyttelyistä piti taas pitää taukoa. Meinaa vain olla liikaa intoa. Seuraavat koitokset Suomen puolella olisivat Kouvola ja Äänekoski. Huomenna starttaan Elsin, Iiron ja Sellan kanssa kohti Kouvolaa klo. 4.00. Mukaan lähtee Seija.

Tulossa kk mäyräkoirapentue

Syyskuussa syntyy kk mäyräkoiria yhdistelmästä CR MVA BG JMVA CY JMVA GE JMVA ME JMVA AZ JMVA MD JMVA RO JMVA BG GR JMVA HeJW-13 PMJV-13 Starwire Rumour Said Fire x FI KVA-L Onnenkäpälän Adena

- Vanhempien silmät on todettu terveiksi.
- Adenan polvet: 0/0.

- Iiro on harrastanut jäljestystä. Aiomme mennä kokeisiin.
- Vanhemmat ovat luonteeltaan rauhallisia.

- Adena on haukkunut konekarhua ollen päivän paras karhun painostaja.
- V. 2009 Adena oli paikallisyhdistyksen järjestämän Vuoden luolakoira-kisassa sijalla 2.
- Adena valioitui luolilta neljällä koekäyntikerralla.

Kaisa Toivanen
p. 045-655 2255 (työ)
044-344 7012
harminpaikka@yahoo.com


Iiro
Adena

Uudet tuulet puhaltavat!

Lemmikki- ja hevostarvikeliike Har-Min Farmi Oy panostaa jatkossa enemmän palveluihin. Suurennamme koirakoulutustilaa, ja siten valikoimiimme jää vain koiratuotteita. Myymme kissa-, jyrsijä-, kani-, akvaario-, matelija-, lintu- ja hevostuotteita nyt suurilla alennuksilla! Jopa -80 %!

Palveluitamme:
Koirakoulu, myös yksityistunnit ja -kurssit
Koirahieronta sekä laserhoito ja lihaskalvojen avaus
Kotikoirien trimmaus- ja pesupalvelut (pesupalvelu pienille ja keskikokoisille koirille)
Näyttelytrimmaukset karkeakarvaisille mäyräkoirille

Kaisa Toivanen aloittaa trimmauksen ajeluharjoitukset Riikka Hartikaisen opissa. Kaisa tarvitsee siis suht rauhallisia, pöydällä olemiseen tottuneita harjoituskoiria. Hinta -20 %.
Ajanvaraukset puhelimitse 045-655 2255.

Lue lisää palveluistamme:
www.harminfarmi.com


P.S. Jaamme menneiltä vuosilta vinon pinon Fretteri -frettilehtiä. Tule hakemaan oma pinkkasi!


tiistai 19. elokuuta 2014

Hierontaa ja laukauksen sietoa

 Kaisa:
Varasin ihan Har-Min kalenteriin Alvikselle hieronta-ajan, jotta koira pääsee varmasti Riikan käsittelyyn. Alvista ei itkettänyt tällä kertaa yhtään. Se nautti täysillä. Pisti silmät heti kiinni, kun oli lössähtänyt patjalle. Kun Riikka käsitteli kipupisteitä, niin tuttu etujaloilla harominen alkoi. Muutoin Alvarosta hieronta ja lihaskalvojen avaus olivat ihanaa. Kun hierontasessio oli ohi ja nousimme Riikan kanssa ylös, niin Alvis jäi makoilemaan patjalle ja olisi halunnut, että palvelu vielä jatkuisi :)


Kaveri nauttii.

Lihaskalvojen avausta.



Liuta koiria oli testattavana. Mäyräkoirat Starwire Rumour Said Fire, Kesyttömän Ankkurit Ylös ja Onnenkäpälän Elsi läpäisivät hienosti laukauksen sietotestin. En muistanut varmasti, oliko ibizanpodenco, Onnenkäpälän Alvaro Jr., ollut aiemmassa testissä, niin otin senkin joukon jatkeeksi. Hyvin suoriutui tämäkin koiruus testistä.
Yorkki, Pompeux Dressed To Party, selviytyi testistä muutoin hienosti, mutta viimeisin haulikon laukaus tapahtui lähinnä Airaa. Airaa rupesi hiukan mietityttämään.
Ammuttu pistoolilla ja haulikolla eri etäisyyksiltä.

sunnuntai 17. elokuuta 2014

Vanhempi jälki

Kaisa:
Olin miettinyt, josko menisin tänään Airan kanssa Karttulan mätsäreihin. En sitten ruvennutkaan pesu- ja turkinlaittamisoperaatioon. Ajattelin, jos pääsisin Riikan kurssille harjoittelemaan Airan kanssa. Ei tänään ollut kursseja. Tein Airalle sitten jäljen. Lähtö jäljen tekemiseen vähän viivästyi, niin jälki ei päässyt vanhenemaan ihan täysin. Täysvanha olisi ainakin 12 tuntinen.

Valmis lähtöön!

Airalla oli päällä uusi puku. Aiempi samaa merkkiä oleva puku on kokoa 1. Niitä ei enää ollut jäljellä liikkeessämme, niin otin kokeiluun koon 2 pukuja. Olivat tietysti löysempiä, mutta ajttelin, että passaavat.

Ei passanut isompi puku. Etujalat lähtivat koko ajan lahkeista, ja työskentely tietysti töksähti.

Aira kuitenkin yritti sinnikkäästi.


Merkki näkyy. Oikealla reitillä siis ollaan!
Lopulta luovutin ja otin puvun pois. Ja tiesin jo etukäteen, että kotona alkaa turkin kanssa risusavotta. Se oli täynnä myös kasvien siemeniä...

Aira jäljesti melko hyvin pukuepisodista huolimatta. En tiedä olisiko koetilanteessa tullut yksi hukka. Aira on ollut suht etevä löytämään takaisin reitille, jos harhautuu siltä.


Aira tokaisi lopussa, että tämmösiä löytyi. Jatketaas sitten matkaa!

Piti ihan sanoa, että tämä olisi päätepysäkki ja tässä sun palkinnot :)


lauantai 16. elokuuta 2014

Har-Min poistomyyntejä ja tarjouksia

Tarjouksia!

La 16.8 Jyrsijöiden/kanin irtosiemenseokset -50 %
Ma 18.8 Koirien hihnat -50 %
Ti 19.8 Lintutuotteet -50 %
Ke 20.8 Kissanvaljaat -50 %
To 21.8 Ruokakupit -50 %
Pe 22.8 Pedit -50 %
La 23.8 Jyrsijöiden/kanin häkit -50 %


Lisäksi voi penkoa alekoreja, joissa on tuotteita mm.
2 €:lla ja 5 €:lla.

Koirien vaatteita alkaen 5 €.

Yksittäisiä tuotteita suurilla alennuksilla, esim. Hurtta Motivation agilityliivi 24,90 € (99,70).

Hevos- ja akvaariotuotteet poistomyynnissä. Lähes kaikki -50 %!

Alennukset lasketaan normaaleista hinnoista.





Kuvan lähde: Veljekset Wahlsten








Myymälätarvikkeita

Kaisa:
Har-Mi myy käyttämättömäksi jääneitä myymälätarvikkeita.
Kysy lisää!
p. 045 - 655 2255
harminpaikka@yahoo.com


Näppäimistö 5 €, hiiri 2 €, Sagem Monetel maksupäätteen lisäosa asiakkaalle 15 €.

Esiteteline, 2 kpl, 7 €/kpl.

1xs, 1xm, 2x l.

Tietokoneen näyttö.

Nelioksaiset telineet, 3 kpl. Kaksi niistä on käyttämättömiä. 6,90 €/kpl.

Esiteteline 10 €.

Esiteteline, 2 kpl, 3 €/kpl.

Vaaka 160 €. Seuraava vakaus vuonna 2016.

torstai 14. elokuuta 2014

Pieni, hassu koira

Kaisa:
Otin verta sulamaan, kun päätin että teen Airalle ensimmäisen metsäjäljen. Turkkia pakettiin ja puku päälle! Silti mietin, että missähän oksassa se kiikkuu jossain vaiheessa tai montako kiloa kasveja se lopulta kantaa mukanaan kotiin.
    Oli satanut pitkin päivää, joten maasto oli ihan märkää. Sinne vain tarpomaan verinen sieni narun päässä. Ajattelin, että on parempi jäljestää jälki heti tuoreeltaa, jotta Aira oppisi asiat pikku hiljaa. Eikä kävisi niin, että se pyörisi metsässä ihan pallo hukassa.
    Kun jälki oli valmis, lähdin hakemaan Airaa. Kysäisin huvikseni Lasselta, että lähtisikö se mukaan. Ihmeekseni kuulin vastauksen "joo". Kumpparit jalkaan ja menoksi. Lykkäsin Lasselle kännykkäni, jotta saisin talteen muutaman kuvan.

Valmiina lähtöön.

Jälkeä kohti!

Aira lähti innostuneena matkaan. Alussa oli helpompaa maastoa.


Iso maasto, pieni koira.

Kun metsäjälki alkoi ojan ylityksen muodossa, niin Aira jäi miettimään, että minne päin on mentävä. Löytyihän se oikea, ryteikköinen reitti. Aira eteni hienosti, ja ennätin Lasselle jo huikkaamaan, että meillä on pieni, hieno koira. Välillä Aira kierteli vauhdilla puiden ympäri. Yritin parhaani mukaan pysyä perässä ja selvitellä narua. Airahan on niin mahdottoman kevyt, että se jää heti jumiin, jos naru menee puun ympäri. On myös huomioitava, että en vedä narua tms. Airan matkahan tyssää silloin heti. Höyhensarjalainen :)

Setvii, setvii, narua siis.

Ensimmäisellä makuupaikalla Aira jäi tutkimaan tallattua kohtaa niin tinkaan, että piti jo usuttaa jatkamaan matkaa. Ainakin siis merkkasi käännöspaikan! Matka jatkui ja sama tapahtui seuraavalla makuupaikalla. Tämän jälkeen Aira lähti kaartamaan mielestäni liikaa oikealle. Käskin Airan tulla takaisin, kun reittimerkkiäkään ei näkynyt. Ohjasin Airaa vasemmalle. Sieltä Aira kaartoi loivasti oikealle. Huomasin sitten merkin.... Minä siis olin ihan väärässä. Anteeksipyyntö Airalle, ja matka jatkui.




Kun pääsimme metsän rajalle, ojan vierustalla oli iso röykkiö eri kokoisia kiviä. Aira mietti hetken, että mistä pitää mennä. Matkalla sain tehdä huomion, että jos Aira poikkesi hiukan merkatulta reitiltä, niin se osasi palata itse takaisin. Sitten olimmekin päässeet jo takaisin aukealle kohdalle, niin Aira sanoi, että paleltaa. Jotenkin jäljestysinto vähän lopahti, ja risukin tarttui pukuun kiinni.


Usutin Airaa eteen päin. Urheasti pieni, hassu koira jäljesti loppuun asti ja löysi kalkkunaviipaleet. Kysyin Lasselta, että montako pistettä annat Airalle kympin asteikolla. Kuulemma 13.

Päätepysäkki herkkuineen.

Sitten pääsinkin taas laittamaan turkkia.

Seuraavaksi Airalle voisi tehdä metsäjäljen ja jäljestäisimme sen täysvanhana. Voisin kiinnittää huomiota jäljen pituuteen, jotta tulisi varmasti tarpeeksi pitkä jälki.  Katsotaas, mitä Aira sitten sanoo!