maanantai 30. syyskuuta 2013

Vielä löytyy kukkasia

Kaisa:
Kuvailin myös kasveja. Alkavat viimeisetkin kukat pikku hiljaa kuihtua pois. Osa krookuksista on kuitenkin intoutunut kukkimaan toistamiseen tänä vuonna.

Syysleimu

Vuoden viimeisiä liljoja.


Tämä krookus pukkaa toistamiseen kukkia.

Näistä mehitähdistä minä tykkään. Tässä seittimehitähti.

Japaninhappomarja syksyisessä asussa.

 
Maksaruoho



Keltainen pensashanhikki.

Kivikkopenkissä kasvaa näköjään myös sieni.

Tällä viikolla ruokalistaan kuuluu mureketta perunoilla, mureketta riisillä, mureketta pastalla ja mureketta nuudeleilla. Ja ehkäpä vielä uusi kierros. Tein nimittäin lihoista neljä erilaista mureketta. Seuraavaksi haluan sitten kanaa tai kalaa :)


Tässäpä vielä liikkeidemme tarjoukset:

VIIKON TARJOUKSET

Aikavälille 30.9.-5.10.

Ma Kalan ruoat -50 %
Ti Lintujen ruoat ja tarvikkeet -50 %
Ke Kissojen herkut -50 %
To Koirien vaatteet -50 %
Pe Koirien hihnat -50 %
La Royal Canin kissanruoat 400 g-50 %

Alennukset lasketaan normaaleista hinnoista.



sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Messaria, salia, trimmausta, herkuttelua

Kaisa:
Pitäisi täytellä näyttelykaavakkeita Messaria varten. Päädyin siihen tulokseen, että mukaan lähtisi Iiro ja Altti. Altille en vain saanut bussiin paikkaa. Sain hommattua Altille toisen kyydin, sillä Sonja lupautui ottamaan tämän herran kyyditettäväksen. Sonjalla ei vain ole koiransa kanssa vielä yösijaa. Pitää vielä sumplia asioita.

Eilen piipahdettiin Riikan kanssa salilla. Aloitettiin kahvakuulaohjelma, mutta ei keritty kovin kauan tehdä, kun aikataulun mukainen jooga alkoi pyörimään kuulaohjelman päällä. Riikka jäi joogaamaan ja minä painuin Smithin luokse. Persaus ja reidet saivat tuas kyytiä Mukavaa oli.
    Salin jälkeen Riikka ja Tero tulivat meille illan viettoon. Herkuteltua tuli yllin kyllin niin karkilla, kekseillä, pizzalla, suklaalla, limpparilla kuin jäätelölläkin. Nam! Ei kovin paljoa ennätetty puuhastella, kun Riikka jo nukahti. Ja vieraat karkasivat heti aamusta, sillä Alli jäi eilen kotivahdiksi, niin Riikan piti mennä sitä ulkoiluttamaan. Jospa voidaan treffata uudestaan piakoin!
    Koiralan olen jo siivonnut. Taloakin olen puunaillut pitkin viikkoa, kun illat eivät ole kuluneet salilla. Jos sitä juoksuttaisi koiria normaalia enemmän, laittaisi ruokaa ensi viikoksi (otin sulamaan yli kilon hevosta ja toisen samanmoisen satsin ylämaan nautaa) ja voisi harkita leipomistakin ja kuvien ottamista koirista. Tietty frettilä on siivottava, niin on taas puhdas alkuviikolle. Ei kun vaan toimeen!

Riikka trimmasi Iiron. Iiro ottaa trimmaukset lunkisti. Huono puoli on vain se, että Iiro ei halua seisoa.

Meneeks vielä kauan?

Perjantaina Lasse teki töitä etänä. Adena oli takaosastolla. Ade oli sitä mieltä, että sinne ei jää, joten Lasse oli laskenut sen viipottamaan taloon. Kohta oli alkanut kuulumaan hirmuinen kuorsaus. Ja mistä Adena löytyi? Selältään kielletystä paikasta.

Tässä olisi hyvä kölliä.

P.S. Tein Har-Min Farmille isot tilaukset Tattinille (hevostarvikkeita) ja Chadogille (koiratarvikkeita). Hyllyihin on siis runsaasti tulossa täydennystä. Laittelen tuotteet myös verkkokauppaan niin pian kuin ennätän. Innolla odotan lähetyksiä!

Tarina jatkuu, sillä sain otettua kuvia!

Firesoul eli Maikku

Jälleen pientä rellotusta.

Montakohan vauvaa siellä on?

Kesyttömän Ankkurit Ylös eli Maire


Iirolle maistuu kanaset.


Pesosen (Onnenkäpälän Bernardo) kana on saanut metsästä kuorrutuksen.



Kanastaako?

Paljon ei ole enää jäljellä tästä kanasta. Alvis syö rippeitä.

Necronomicon Nordic Blue eli Sella, 7 vee.


Onnenkäpälän Alvaro Jr. eli Altti miettii, viitsisikö olla paikoillaan pari sekuntia...

Shaqilla (Revestreken's Jippi) on pitkät päällä.


lauantai 28. syyskuuta 2013

Hyvää matkaa Mauno

Kaisa:
Tänään on Mauno-sedän hautajaiset. Hänelle tuli poismeno yllättäen. Koskaan ei tiedä, etä milloin on oma aika lähteä.




perjantai 27. syyskuuta 2013

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Prameat näyttelytaluttimet

Kaisa:
Sain hommattua ihanat näyttelytaluttimet. Kuvat alla. Kiitos Nella!

Punnitsin Maikun. Puntari näytti painoksi jo 9 kg.



tiistai 24. syyskuuta 2013

Nyt on runnottu

Kaisa:
Sain tunnin peruutusajan hierontaan tänne http://www.fysioterapiapiste.fi/. Kiitos vaan Karille! Sanoi, että rangan molemmin puolin olen ihan jumissa. Olen aina käynyt naishierojilla. Kari kysyi luvan, saako hieroa kunnolla. Annoin luvan, ja sellaista sitten sainkin. Välillä tuntui, että ei voi hengittää. Otteet oli ihan eri luokkaa kuin naishierojilla. Toivottavasti tulos on sen mukainen. En ole kovin monella hierojalla käynyt, mutta paras tähän mennessä on ollut Helka Kotilainen. Valitettavasti hän ei enää toimi hierojana. Onko Helka ainainen ykkönen? No, Kari pääsee kakkossijalle :)

Onpa ollut kylmä päivä. Ei ole monta astetta lämmintä. Aamulenkille kaivoin jalkaani välihousut. Myös hanskat pitäisi etsiä, sillä näpit alkavat olla lenkeillä aikasta jäässä. Hierojakin huomautti kylmistä käsistä. Pohdin tuossa aamusella, että jos olisi talvi takana ja koittaisi kevät ja lämpötila alkaisi olla nollan lähettyvillä, niin se tuntuisi melkein helteeltä. Nyt on toisin. Saapi kylmiin ilmoihin totutella.
    Kirsi kirjoitti blogissaan, että syksy on tullut, koska hiiret tuppaavat tulemaan sisälle. Meillä puolestaan muurahaiset. Voi että minä olen alkanut inhoamaan niitä. Kesäksi muuttavat ilmeisesti suurimmaksi osaksi ulos, mutta näin kylmien ilmojen tullen muuttavat meidän keittiöön. Niitä vilistää niin tasoilla kuin roskiksessakin. Myrkytkään eivät ole kunnolla auttaneet. Valkeista Raidin jauheista ei ole mitään hyötyä, sillä muurahaiset osaavat kiertää myrkkykohdat.

Annoin koirille toisen satsin kanasia. Alttikin söi koko kanan. Jäljelle jäi vain vähän höyheniä. Osan kanoista on tainnut harakat varastaa. Pitää ensi kerralla vähän yrittää piilotella ruokia. Shakira on niin pulska, että on varmasti saanut osansa. Joutuu nyt vähän dieettaamaan. Maire puolestaan on liian luikku. Puntarin mukaan se olisi laihtunut, vaikka olen useimmiten antanut sille ylimääräistä syötävää. Saa jatkossa sitten extra paljon pöperöä. Mairehan viilettää lenkit irrallaan ja pihallakin saa juosta Iiron kanssa. Liikuntaa siis on kertynyt reippaasti, eikä kalorimäärät ole riittäneet.

Ostin koirille matolääkkeet. Eivät ole ihan halpoja, kun satasen luokkaa köyhenin...

Maikusta pyydettiin juttua Itä-Suomen Mäyräkoirat ry:n julkaisuun, sillä Maikkuhan on vuoden 2012 Vuoden mäyräkoira.
Rustailin tällaista:

Huomasin sattumalta netissä myynti-ilmoituksen pentueesta, joka oli kääpiö-normaali -yhdistelmästä: Freckle Face Massimiliano x Minelan Balsami. Otin heti yhteyttä kasvattajaan, ja mietin, että olenko liikenteessä liian myöhään. En ollut; Maikku muutti meille alkuvuodesta 2011 ja toiseksi osaomistajaksi tuli siskoni, Riikka Hartikainen. Sydämeni suli täysin tälle kaunokaiselle. En ollut koskaan nähnyt näin kaunista mäyräkoirapentua! Maikku oli suhteellisen pieni pentu, eikä koirasta kovin isoa ole kasvanutkaan. Maikku on kuitenkin normaalikokoinen. Maikku kulki aluksi bussilla mukanani töihin eläinkauppaamme. Näin pennulle sai opetettua sisäsiisteyttä ja samalla koira sai sosiaalistamisoppintunteja.
Alusta alkaen oli selvää, että Maikkua käytetään näyttelyissä. Tulosta on tullutkin hyvin. Maikku osaa rentoutua niin automatkalla, hotellissa kuin näyttelyalueellakin. Pesonen ja Maikku ovatkin saaneet bussireissuilla monet suut kääntymään hymyyn, kun nämä kaverukset loikoilevat matkahäkissä selällään kylkikyljessä. Maikulle on kertynyt muutama titteli, ja paras näytelytulos tähän mennessä on BIS II. Maikku on nyt näyttelytauolla, sillä se on astutettu Onnenkäpälän Bernardolla (Pesonen). Messarireissu siis jää tänä vuonna välistä. Kunhan mammaloma on ohi, niin suunnistamme taas näyttelyihin. Myös uusi ulkomaanreissu on suunnitelmissa.
Loman jälkeen olisi tarkoitus jatkaa LUT-harjoituksiakin, sillä Maikulta puuttuu käyttövalion arvosta vielä A-tulos.

Kaisa Toivanen

maanantai 23. syyskuuta 2013

Lauantaista ja vähän tätäkin viikkoa

Kaisa:
Töiden jälkeen tilasin pizzan ja kiikutin sen kuola valuen kotiin. Kun avasin laatikon, niin ei sieltä löytynytkään aurinkokuivattuja tomaatteja, joita olin tilannut. Pettymys oli suuri. Osa pizzasta lennähti pakkaseen ja valmistaja sai valituksen.

Ajelin sitten kauppaan tarjousten perässä. Tarjouserät oli myyty loppuun.

Suunnistin seuraavaksi EasyFitiin. Rääkkäsin kinttujani ja ahteriani ennen salitaukoa; kyykkäsin Smithissä. Persaus jaksoi pingistellä isommilla painoilla kuin aikaisemmin!
Hengähdystauolla yksi tytsy pölli tangostani painoja ihan pokkana. Minä tiirasin vieressä silmät ymmyrkäisinä. Tyttö varmaan katsoi vahingossa tankoani kiekkojen säilytyspaikaksi. En tehnyt asiasta noottia, vaan latasin uutta painoa uupuvan tilalle :)
    Jäi vielä aikaa jalkatreenin jälkeen, niin päätin vielä hauiksia kasvatella Scott-penkissä. Sain lisättyä lissee painoja :) Ei paljoa, mutta kuitenkin. Kun tein Scottilla ensimmäisiä kertoja, niin pelkän tangon paino tuntui suurelta. Näin sitä on taas edistynyt. Hyvillä mielin voi jäädä tauolle.

Viimeisenä rastina Siilissä oli Har-Min Farmi. Oli tarkoitus viedä sinne Lapparin liikkeeltä tavaraa + napata lähtevää tavaraa mukaani. Huomasin, että ei minulla ole mitään tavaraa mukana. Ne olivat unohtuneet Lapinlahden liikkeelle!
   
Iltalenkillä näin ojassa hirven jälkiä. Koirat hoksasivat myöskin heti, että riistaa on/on ollut lähettyvillä. Altti sinkoili hihnan päässä ja varmaankin kovasti yritti sanoa, että tuolta se on tullut ja tuonne se on mennyt. Mutaojassa talsiessani mietin, että onpa kiva, jos Herra tai Rouva Hirvi lompsii vastaan pimenevässä metsässä. Ei ole sen jälkeen luonnon valkoinen fleecetakki enää vaalea. Takin väri muuttuisi luonnon ruskeaksi, kun liukuisin rähmälläni ojaa pitkin sinkoilevien ibbeläisten perässä. Ei nähty hirviä ei, mutta kotimatkalla Altti muisti taas kertoa, että tuolta se on tullut ja tuonne se on mennyt.

Tänä aamuna sitten nähtiin niitä hirviä. Ei oltu keritty kovin kauaksi kotoa, kun kaksi elikkoa toljotti puiden lomasta. Johan tuli koiriin eloa. Mäykyt olivat hiukan, että häh, kun eivät matalammalta nähneet vähän matkan päässä seisoskelevia hirviä. Iiro ja Maire eivät siis hoksanneet lähteä hirvijahtiin, vaikka olivat irti. Päätin muuttaa lenkkireittiä. Uskaltaisiko sitä illalla mennä jo vanhaa reittiä? Nyt ei kyllä ole ollut mukava mennä ojia pitkin, kun kaatosateet ovat täyttäneet niitä aikasta reippaasti. Pitäisi miettiä jotakin muita reittejä. Monen hihnassa olevan koiran kanssa on vain hankala kulkea useimmissa paikoissa, jos on paljon risukkoa.

Ja nämä yhä nopeammin pimenevät illat! Kerran olen kaapista yrittänyt kaivella otsalamppua. Kun ei heti löytynyt, niin luovutin. Pitäisi oikeasti etsiä se, jotta tarvittaessa näkisi iltalenkillä metsässä mm. ne hirvet...

Tällä viikolla oli tarkoitus käydä salilla venyttelemässä virtuaaliohjelman mukaan. Jos saisi repertuaariin jotain uutta. Huomenaamulla on Siiliin asiaa. Katsoin netistä tuntijakoa, niin tietysti minulle sopivaan aikaan salilla pyörii muuta ohjelmaa...
Ja tällä viikollahan oli tarkoitus mennä hierojalle. Ajattelin kerrankin käyttää hyväkseni Lapinlahden palveluja. En sitten saanut aikaa tälle viikolle, vasta ensi viikolle. Nyt olisi kyllä hieronta tullut tarpeeseen.

Lasse laittaa välillä minut asialle. Facesta poimittua:
Miksi pitää minut laittaa asiaa hoitamaan, kun en ymmärrä asian päälle? Olen ennenkin joutunut tilaamaan soraa, mutta olen jo unohtanut termit; nupit sun muut. Olin myös unohtanut, että mitä soraa Lasse käski tilata. Niitäkin kun tuntuu olevan miljoonaa laatua.
Yrittää sitten siinä puhelun lomassa pähkäillä, miten asiat ilmaistaan. Päätin käyttää määrästä sanaa "lasti tai kuorma". Ei mennyt läpi. Piti tarkentaa.
Öööö ööö ja ööö.
Ja kun en muistanut soran lajiketta, sanoin miekkoselle, että pitää olla koirien tassuille sopivaa :)
    Kun soitin hintavertailun vuoksi toiseen paikkaan, niin osasinpa jutella jo vähän sujuvammin, kun sain termit haltuun :)

Hitaasti edistyy koiratarhat. Jospa olisivat valmiit ennen talvea!
Saisiko Lassen potkittua hakemaan lisää verkkoa?

Näyttelyuutisia:
Iiron kasvattajan, Camilla Hubben, Facesivuilta kopsattua

Again great news from Team Starwire at the int. show in Ballerup. Judge: Mrs. Birte Scheel.

BM and BOB: Treis Pinheiros Fabergé SW and new CIE an CIB champion (Iiron iskä)
BM2 with CAC: Idesüss Gogol

BB and BOS: Kretzmann's Esta La Milla Rose and new CIE and CIB champion (Iiron äiskä)
BB2: Idesüss Eucalyptus
BB3 with CAC: Kretzmann's Fine Taste of Rose and new Danish champion

What a day !!!!!

lauantai 21. syyskuuta 2013

Har-Min Farmin tarjoukset viikon ajalle

VIIKON TARJOUKSET

Aikavälille 21.9.-28.9.

La     Busy Buddy Tug-a-Jug aktivointilelu -50 %
Ma    Nutron Flora kasviravinteet -50 %
Ti      Ratsastushousut -50 %
Ke    Feline Porta Kitten säilyke 400 g -50 %
To     Racinel jyrsijän denticks hammasharjat -50 %
Pe     Vitapol Karma undulaatin siemenseos 500 g -50 %
La     Happy dog Neuseeland 400 g -50 %

Alennukset lasketaan normaaleista hinnoista.

torstai 19. syyskuuta 2013

Viikko Pemolla

Riikka: Tämäkin viikko on mennyt opiskellessa trimmausta opettajamme Juha Palosaaren opastuksella. Raskas, mutta opettavainen viikko. On ainakin saanut nyppiä. Trimmattavina on käynyt mm. cairn ja keskikokoinen snautseri. On melkoista puuhaa trimmata periaatteessa yhtä koiraa koko päivä.
Huomenna keskitynkin taasen Har-Mi hommiin... seuraava lähiviikko Pemolla taitaa olla vk 41. En ole saanut juurikaan opeteltua koirahieroja juttuja, mielessä vain ollut että pitäisi lukea, mutta kun ei kykene:) On niiiin väsynyt olo. Saapa nähdä jos sunnuntaina hieroisin Guapokoiran ja siinä samalla Pia tenttaisi minua lihaksien tiimoilta.

Helkan kanssa kävimme eilen tokoilemassa. Harjoittelimme eri vireystiloja. Helka oli tosin taas vähän "aasi" tuulella ja otettiin lähinnä leikkimistä ja luoksetuloa. Muut kurssilaiset ovat tosi kuuliaisia. Me Helkan kanssa voisimme mennä kertaamaan pentukurssin:) On vaan niin kiire koko ajan ja vaikka yritänkin välillä treenata Helkan kanssa, ei se kyllä tunneilla näy. Harmittaa... Toivottavasti se kuitenkin oppii. Olen käynyt lenkillä Helkan kanssa treenimielessä. Yhdistän samaan syssyyn seuraamista, luoksetuloa, sivulletuloa, seis käskyä ("seis" on myös seiso käsky näyttelyjä ajatellen). Huomaan vaan, että Hekuli on melko terävä. Se seuraa kaiken mitä ympäristössä tapahtuu. Nyt kun Helka on ilmoitettu Jyväskylän näyttelyihin on myös tullut paineita harjoitella näyttelyjuttuja.. enemmän... Harmi kun yhteenkään mätsäriinkään emme ole selvinneet. Voin kuvitella miten koira sekoaa näyttelyissä, kun ei olla hirmuisesti harjoiteltu. Toisaalta ehtiihän tuota vielä.
Manta on edelleen kaverin luona Helsingissä. Ilmeisen hyvin siellä menee, ei ole ainakaan kuulunut että olisi mitään probleemia ilmennyt.

Nyt kun saisin vielä piristysruiskeen jostakin. En voi ymmärtää tätä väsymyksen määrää, sekä fyysisesti, että psyykkisesti. Oisko tämä syksykin osittain syynä.... tulisi aurinko takaisin:) Tosin ei voi valittaa, kulunut syksyhän on ollut aivan mahtava ja sääkin on suosinut. Harmittaa kun en ole selvinnyt salille. Nyt kun koulusta tulee taukoa yritän ryhdistäytyä silläkin saralla:)

Kaisa:
Punnitsin Maikun uudestaan. Kyllä se painaa 8,4 kg. Muhkeutta on tullut lisää siitä, kun olen keväällä laskenut koirien painojen mukaan raakaruoka-annoksia.

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Lepoviikko ja tiineys puolivälissä

Kaisa:
Olen treenannut useamman kerran viikossa helmikuusta lähtien. Josko ensi viikon pitäisi lepoa ja kävisi vaikka hierojalla? Nyt tuntuu, että lepo olisi tarpeen. Sitten aloittaisi uuden ohjelman, jonka sain Nettitreenistä. On kyllä niin rankan näköinen kuukauden putki, että en tiedä saanko suoritettua kaikkia tehtäviä :) Ja Siilin salilla pitäisi käydä useammin, kun ei kaikkia laitteita ole Lapinlahdella. Pitää soveltaa ohjelmaa itselle sopivaksi ja vaihdella vaikka tarpeen mukaan tehtävien järjestystä. Sovittu!

Riikka huomauttikin, että lihasta on tullut. Lasselta kun kysyin asiasta, niin sanoi epäilevällä äänellä "Joo-o". Tosi uskottavasti :)

Olen pitänyt Maikkua irti lenkillä, sillä se ei halua enää reippailla hihnassa. Olen vain pitänyt sitten silmällä, että ei livahda omille teille. Eilen sitten pääsi karkuun, kun rupesi pimenemään. Ei auttanut huutelu ei. Menin sänkyyn, ja kun sammutin valot, niin etupihalla paloikin valot. Maikku oli yön puolella päättänyt tulla kotiin. Silmän ympärykset punasena oli, kun oli painaltanut pitkin pimeää metsää. Jatkossa on laitettava sille tutka tai sitten koiraa on vain pidettävä hihnassa.
    Maikku on pönäköitynyt. Olisihan tiineys kohta puolivälissä. Olen laskenut sille ruokinnan 7,5 kilon mukaan. Jos vaaka näytti oikein, niin painoa olisi nyt 8,5 kiloa. Pitää vaikka myöhemmin punnita uudestaan. Tuntuu nimittäin siltä, että vaaka näyttää välillä mitä sattuu...
    Pitäisi päättää, että käyttääkö Maikkua ultrassa vai ei. Olisi tietty kiva varmistaa tiineys ja tietää pentujen määrä. Kaikki lääkärit ei vain oikein osaa laskea pentujen määrää... Ja sanotaanhan sitä, että vain röntgenillä saa luotettavan tuloksen.
    Kerran eläinlääkäri ei ollutkaan paikalla, kun menin ultrauttamaan tiinettä mäykkyä. Mikähän koira olikaan kyseessä? No kuitenkin, päätettiin hoitsun kanssa ultrata mäykkyläinen. Hänellä ei oikein ollut kokemusta ultraamisesta. Kuitenkin hän sai laskettua pentumäärän ihan oikein! Pitäisikö Maikku viedä hänelle? :)
Olen haaveillut omasta ultrasta, mutta ovat käytettyinäkin niin mahottoman kalliita.

P.S. Sain kuulla, että Iiron kasvattaja on tulossa joulukuussa Helsinkiin näyttelyihin. 

Ilta:
Kun tuossa aiemmin kirjottelin, että olen levon tarpeessa salia ajatellen. No, tänään jalkatreenissä sain tehtyä kaikissa laitteissa vähintään yhden sarjan 5-10 kilon ekstrapainoilla. Että semmosta :) Ja vatsalaitteissakin olen osaan/kaikkiin sarjoihin lisännyt painoa 5 kg.
Olikin sitten auton polkimien käyttö vähän hankalaa kotiin ajellessa...jos sitävähän venyttelis.

tiistai 17. syyskuuta 2013

Ihan päättöminä

Kaisa:
Ostin koirille muutoin kokonaisia kanoja, mutta päät uupuu. Jälkikäteen hoksasin, että olisinhan minä nekin voinut erikseen ottaa mukaan. Ehkä sitten seuraavalla kerralla.
    Niin kuin arvelinkin, suurin osa koirista ei innostunut kanasista noin vain. Iiro oli ensimmäisten joukossa, joka alkoi herkuttelemaan tuoreilla antimilla. Ibeille annoin kanat sisälle. Jälki oli myös sen mukaista; höyheniä ympäriinsä ja kanojen syömiä jyviä koirasohvan uumenissa...
    Altti on uusien ruokien suhteen oikea vastarannan kiiski. Eilen oli suostunut syömään kanaa, kun muuta ruokaa en ole tarjonnut. Kanalta oli hävinnyt sisustaa ja koivetkin olivat hävinneet :)
Aira puolestaan on kanojen perään. Juuri sinne peräpuolelle. Haju on karmaiseva, kun Aira tulee ulkoa sisälle syöntireissun jälkeen... Ei ole joka yö saanut nukkua meidän vieressä.

Minulla ei ole tietoa, että kun heitän koiralle kanasen eteen, niin milloin pitää antaa ruokaa seuraavan kerran? Tätä asiaa pitää vielä selvitellä, sillä eräs barf-asiantuntija ei vastannut tähän kysymykseen. Maikun tiineysruokintaa antoi kyllä vastauksen.

Lasse otti kännykällä kuvia Iiron touhuista:

Mikähän tää on?

Täähän on oivallinen herkku. Sitten kananen sai kyytiä!

Sanoitko jottain?

Minun, minun, minun!


perjantai 13. syyskuuta 2013

Menoa ja meininkiä

Riikka:
On se kumma miten minä saan kalenterini täyttymään niin, ettei kerkeä edes huokaista kun on seuraavaan paikkaan / toimintaa jo hönkästävä:) Edelleenkin sanon, että kaikki puuha mitä teen on tosi kivaa, mutta näköjään vanha väsähtää.
Nyt on menossa kouluviikko Pemolla. Ollaan aloitettu viikko opiskelemalla koirankoulutusta (eläinten ylipäätään) ja virikkeellistämistä. Pöllähdin trimmiopiskelija porukkaan ja minut on otettu koulussa hyvin vastaan. Mukavia tyyppejä kurssi täynnä:) Maanantaina siis ihan teoriaa ja olihan sitä opettamista ihan käytännössäkin. Mut-ta loppuviikko ollaankin sitten trimmattu, koulupäivä kestää klo. 8-16...tai jopa pidempään ja trimmataan vain yksi koira per naama. Uskomatonta miten voi tuntua siltä, että ei olisi ikinä trimmannut koiraa.... Heh... Ja voi että on rankkoja päiviä. Onneksi meillä on siis mukava porukka ja opettajana mainio Juha Palosaari. Opetuksen taso on siis huippua:)
Tämä päivä pitäisi pakertaa vielä bichonien turkkien kimpussa. Huoh... Minä pöljähän olen järjestänyt itselleni lauantaiksi sitten ihan urakalla töitä ja sunnuntainakin on vielä kursseja. Jospa sitä sisulla jaksaa.
Helka aloitti TokoE kurssin, semmoinen kilpailuihin tähtäävien ryhmä. hehhehe, tuntuu kyllä välillä, että kaikkeen sitä ryhtyy. Minähän en tokosta mitään ymmärrä ja siellä vaan sitten pitäsi tajuta asioita. Onneksi Helkalle oli viimeksi luoksetulo-osio hyvä. Itse pitäisi päästä pois turhasta "hillumisesta", koska tokossahan porskutetaan hyvin vakavana ja hillittynä. Ei anneta mitään käsienheilutuskäskyjä jne.

Nyt täytyy alkaa aamutoimet, jotta taas kouluun ennättää. Kaikille vaan tiedoksi etten ole puhelimen ääressä vaan käteni ovat sidottuna koiran turkkiin....joten laita mailia tai txt jos on jottain asiata! :)

Kaisa:
Muistaakseni kesällä anoin Pesoselle Ruotsista valiotitteliä. Mitään ei ole kuulunut, joten laitoin liittoon viestiä. Pikaiseen tuli kirje :) Viron puolella on myöskin käynnissä Pesoskan valioitumisprosessi.


torstai 12. syyskuuta 2013

Kuvia Suonenjoen näyttelyistä

Kaisa:
Sain Nellalta kuvia sekä luvan julkaista niitä täällä. Kiitos!

Suonenjoki 1.9.13
Tuomari Hannele Jokisilta

Starwire Rumour Said Fire eli Iiro. PU 2, VARA SERT.

Onnenkäpälän Bernardo eli Pesonen, PU 4.

Onnenkäpälän Brain-Wave eli Sakke, PU 3.

Firesoul eli Maikku otti rennosti. Näyttelyissä tulos PN 2.



Kasvattajaryhmässä Sakke, Pesonen, Emma (PN 4) ja Pentti (ERI, JUK 3). KASV ROP.

Kasvattajaryhmä jatkokisassa.




Laitoin SuKoKaan jäsenanomuksen muistaakseni kevään puolella. Välillä olen kysellyt perään, että eteneeköhän asia minnekään. Ei ole tullut vastausta. Eilen oli sitten kolahtanut postilootaan kirje, jossa oli lasku ja lehti. Olen nyt siis Suomen Koirankasvattajat ry:n jäsen. Mutta, mutta....laskussa näköjään lukee, että numeroita, joita minun pitäisi tältä vuodelta saada, on loppunut. Plaah! Saisinkohan minä tilalle sitten vaikka vanhoja numeroita?

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Reipas aamu

Kaisa:
Heräsin ajoissa, jotta kerkesin elukoiden hoitamisen jälkeen piipahtaa Siilin salilla kituuttamassa kinttujani Smithin parissa ennen kuin menin katsomaan liiketilaa. Perillä selvisisi että tila on vuokrattu poies jo vuosi sitten... No sain katsoa paria muuta vaihtoehtoa. Mutta perskules; toinen tila oli entinen autotalli. Matala, pieni ja ruma... Voi kuulemma laajentaa tilaa, jos purkaa vähän aikaa sitten rakennetun väliseinän. Toinen liiketila oli nätti ja kallis, jolle on tehtävä remppaa omakustanteena (kuten myös autotallitilalle). Tilasta puuttuu mm. varauloskäyntiovi. Se kuulemma pelkästään maksaa 5000 €. Jospa se tästä...

lauantai 7. syyskuuta 2013

Äänekosken koiranäyttelyt

Kaisa:
Kasvattimme, kk mäykky, Onnenkäpälän Beerit eli Emma, sai kolmannen SERTinsä. Sitten pitäisi saada käyttöpuolelta tulosta!
Tuomari: Anne Sume
ROP
Onnenkäpälän Beerit, Seija Nykänen & Markku Timonen, Nilsiä

VSP
Taxman Immu, Britt-Viol Stenman, Lillby
ROP veteraani
Taxman Immu, Britt-Viol Stenman, Lillby
SERT UROS
Welmu Weli Into-Iivari, Pentti Martimo & Stina Korhonen, Kerkkoo
SERT NARTTU
Onnenkäpälän Beerit, Seija Nykänen & Markku Timonen, Nilsiä


Emma palkintojensa kanssa.