torstai 18. joulukuuta 2014

Päivän kuulumiset

Kaisa:
Pirre ja Hansu kävivät yksityisopetuksessa. Taisi kaikki kolme saada Riikalta hyvää oppia päähän.

Tarkkaavaista kuuntelua.

Pirre miettii, että mitä pitää tehdä.

Riikka näyttää mallia sivulle tulo -harjoituksessa.

Hansukin sai koulutuksesta osansa. Reipas seuraaja :)

Tunnin jälkeisiä pohdintoja.

Voitin kaksi lippua Blues Joulushow -konserttiin. Konsertti olisi jo tänään, enkä pääse lähtemään sinne. Lahjoitan siis liput pois. Otapa yhteyttä, jos haluat konserttiin!



Joululahjoja on ruukannut jo tulemaan.

Kiitos Sirkkikselle taulusta.
Ja kiitos myös Päivi Miettiselle kaulakorusta.

Ajattelin tehdä jo jouluksi suunnittelemiani leipomuksia, sillä jääkaappiin meinaa tuppautua jäämään vanhenevia raaka-aineita. Äiteen luo joulupöytään ei nyt ainakaan lähde luumuinen kääretorttu, sillä sellainen jo Lassen kanssa väsättiin

Onnistui!

Meinasin tehdä vielä maksapateeta ja glögijuustokakun sekä täytettyjä joulutorttuja. Tällä hetkellä ei meinaa olla intoa leipomisen tai ruoanlaiton suhteen, sillä olen vieläkin kipeänä. Iltaisin on tehnyt mieli vain rötkähtää sohvalle, heti töiden jälkeen. Olen yrittänyt voimieni mukaan lenkkeillä koirien kanssa. Varmaan nämä kaverit miettii, että miten lenkit on lyhyempiä kuin normaalisti. Eikä juosta ollenkaan! Ja alkaa olemaan ikävä salille. Vielä joudun parantelemaan itseäni ennen kuin voin mennä rehkimään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi:)