sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Vapaa-aikaa

Riikka:
Voi että olen nauttinut muutamasta vapaapäivästä, jotka tässä joulunseutuun on ollut. Sitä voisi tottua laiskotteluun:) Vaikka ei kai ne päivät ihan laiskotellessakaan menneet. On se kuitenkin mukava tunne, ettei ole koko ajan ns. kello kaulassa. Kaisa kirjoittelikin meidän joulunvietosta. Kiitos äidille herkuista ja Kaisalle myös. Kaisasta on kuoriutunut oikea kokkien kokki. Nyt oli tarjolla aivan taivaallisen ihanaa kakkua. Kirsikin on alkanut kokkaamaan. Minä olen vielä pysynyt aisoissa tästä kokkausvimmasta.
Vapaalla ollessa on ollut kivaa myös se, että on päässyt koirulien kanssa ulos valoisan aikaan. Mitäs muuta tässä onkaan tiedossa kun valoa..olihan se talvipäivänseisauskin tässä männä viikolla.

Tänään testattiin ekaa kertaa leivinuunia. Lähinnä vain lämmityksen vuoksi. Ei ole meikäläisen huusollissa aiemmin moista ollutkaan. Ihanaa lämpöä uuni huokuu...vielä kun oppisi siellä laittamaan ruokaa..Minäkö? :)
Siinä se pöhisee.


Ensi viikon loppu meneekin taasen reikikursseillessa . Sari tulee pitämään Lapinlahdelle kurssia. Menen sinne mukaan masterkoulutuksen myötä. Kertaus on opintojen äiti. Luvassa taas isoja asioita ja ihanaa energiaa. Odotan innolla jo tulevaa. Mukaan ilmeisesti mahtuu vielä osallistujia, joten ottakaa yhteyttä Sariin jos kiinnostaa tulla mukaan.

Niin ja kun vasta pääsin sanomasta, että nyt en vähään aikaan opiskele...olen selaillut ihan vimmalla kaikkia kursseja ja koulutuksia. Olisi niin paljon vielä ihania asioita mitä haluaisi oppia. Dobo-ohjaaja, homeopaatti,eläinrefleksologi,eläinfysioterapeutti jne jne... 

 

2 kommenttia:

  1. Hyvä Riikka siitä vaan opiskelemaan. Muista työn ja opiskelun tasapaino ja sinulla on monta jotka kotona odottaa sinua ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En usko että ihan heti olen lähdössä opiskelemaan, mutta ainahan sitä saa haaveilla:)

      Poista

Kiitos kommentistasi:)