keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Helka jäljestää

Riikka:
Aloitimme Helkan kanssa viikko sitten jäljestysharrastuksen. Pääsimme mukaan SiMPeKin porukkaan. Itsellä kokemusta tästä lajista sanotaanko vuoden 2000 alkupuolella. Allin ja Sirin kanssa harrastettiin, mutta nyt on välissä ollut piiiitkä tauko. Voi sanoa, että alkeista lähdemme.
Oli aika jännää mennä paikalle. Helkahan on jo kaksi vuotias. Ajattelin, että paikalla on vain pentuja ja me ainoana jolla mukana jo aikuinen ja vielä kokematon jälkikoira.
Huomasin kuitenkin, että porukka koostuu melkolailla aloittelijoista, eikä Helka ollut ainoa jo aikuinen koira.
Mielenkiinnolla kuuntelin ohjaajamme Eijan juttuja ja yritin imeä oppeja päähäni.

Lopulta pääsimme tekemään ns. makkarajälkeä. Tein Helkalle reilun mittaisen jäljen. Mietin sitä tehdessäni, että millainen show me saadaan aikaiseksi. Helkahan on kaikkien lintujen ja liikkuvien perään. Jäljestyspaikka oli vanhalla kaatopaikalla, sellainen laaja heinikkomaasto. Siellä näytti pörräävän lintuja jne...
Sitten kun oma vuoromme koitti niin lähdimme matkaan. Alkumakuun (jäljen alussa koira rauhoitetaan paikalleen, ennen kun lähdetään ajamaan jälki) Heku laittoi lööperiksi ja alkoi kieriä ja riekkua... Kiva, koira varmaan aisti oman jännityksen ja teki omiaan. Pääsimme kuitenkin matkaan, opettaja kulki mukana ja kommentoi koko ajan menoamme. Sain kuulla, että Helkassa on hyvinkin potentiaalia. Helka ajoi jäljen rauhassa, tarkasti ja ihan loppuun asti. Heku ei reagoinut ympäristön ärsykkeisiin vaan toimi hienosti.
Oli tosi kivat harkat. Tänään olisi toinen kerta samaisessa paikassa. Tässä välissä olemme Hekulin kanssa harjoitelleet kotosalla. En kuitenkaan tässä viikon aikana ole saanut aikaiseksi kuin kolme jälkeä, mutta tyhjää parempi sekin:) Kotona tehdyt jäljet on menneet oikein hyvin!
Helkan kanssa olemme menossa Keiteleen ryhmänäyttelyihin 6.6.15:)  aikataulun mukaan näyttäisi olevan kaksi briardia meidän Hekulssonin  lisäksi.
Kuva otettu viime kesänä.


Muuten aika on mennyt välillä surullisissakin merkeissä. Alli ja Manta tulevat mieleen päivittäin. Itkuhan siinä tulee kun niitä miettii. Tiedän kuitenkin, että ratkaisu oli oikea... Nyt vain teen surutyön loppuun..kyllä se varmasti ajan mittaan helpottaa.
Manta ja Mosse

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi:)