lauantai 10. elokuuta 2013

Odotettu kiima

Kaisa:
MAIKULLA ON KIIMA!!! Tätä on odotetukin. 2 kk myöhässä tuloo.
Toivon mukaan pentuja siis tulossa yhdistelmästä:

FI MVA SE MVA EE MVA FI KVA-M EE JMVA EEJV-12 BALTJV-12
ONNENKÄPÄLÄN BERNARDO
                             X
FI MVA SE MVA BALTV-12 FIRESOUL
Firesoul

Onnenkäpälän Bernardo

 
                                                                                        *******

Sitten muita juttuja.
Käytiin Lassen kanssa testaamassa Rustik-ravintolaa. Raaka-aineet ovat kuulemma hommattu Kauppahallista. Hyvät pöperöt olivat. Söin brunssin, joka sisälsi mm. tuoreyrteillä maustettua perunaa, erilaisia makkaroita, mureaa lihaa, ilmakuivattua kinkkua, maustettuja herkkusieniä, suussa sulavaa leikkelettä, maustettua leikkelettä ja mozzarellaa ilmakuivatuilla tomaateilla. Paljon oli valinnan varaa! Ja minä maistoin kaikkea. Jälkiruoaksi oli marjapiirakkaa. Lasse valkkasi itselleen tosi ison hampurilaisen. Mahat tuli täpötäyteen :) Käydään herkuttelemassa varmasti toisenkin kerran.  
    Samalla reissulla pääsin valkkaamaan itselle lihoja. Valitettavasti Kauppahallissa ei ollut kanaa, sillä omistaja ei halua salmonellavaaran takia hommata linnuille myyntipaikkaa. Pitäisi erikseen käydä Savo-Karjalan Lihassa. Matkaan kuitenkin lähti tällä erää muutamat kilot ylämaan nautaa ja hevosta :)
Lassea olen välillä pyytänyt mukaan hölkkäämään, mutta Lasse on aina sanonut, että se on tyhmä laji. Enpä siis ole enää kysynyt mukaan. Yksi päivä kuitenkin sanoi, että voi joku päivä lähteä minun kanssa juoksemaan. Lasse lähti tänään juoksemaan. Hyvinhän tuo jaksoi kipittää 5 km. Minä olisin jaksanut pinkoa pidemmällekin. Lasse ei ole kovinkaan nyt urheillut... Pitäisikin joku päivä kokeilla, että minkä matkan tämän hetken kunnolla jaksan juosta.

perjantai 9. elokuuta 2013

PeTo4

Riikka:
Sain itseni tsempattua eilen raskaan työpäivän päätteeksi Helkan pentutottikseen. Työpäivä oli todella kiva, mutta uuvuttava. Yht`äkkiä viiden koiran hierominen eli n. 5h rupeama olikin melko rankka:) Työn suola on kuitenkin nämä asiakkaat. Hieronnassa käy kyllä mainioita tyyppejä, esim. ensimmäinen oli ihana reilun vuoden ikäinen portugalinvesikoira. Siis niin hieno tyyppi, että heti ottaisin itselleni jos saisin;) Upea tyttönen. Paikalla kävi siis monenlaista karvanaamaa. Ihanaa oli myös palaute sekä koirien, että asiakkaiden luottamus minua kohtaan. Tuntuu hiukan hassulta kun kuitenkin vasta olen keskeneräinen raakile tässä hommassa... saada moista palautetta. Toivottavasti opin hyväksi ammatissani ja kehityn koko ajan. Tottahan se on, ettei valmista tule milloinkaan aina voi oppia uutta.
Niin, siellä tokossa. Helka oli reipas tyttönen. Kävimme tällä kertaa läpi seuraamista, seisominen-stoppaaminen (tätä ei kyllä paljon harjoiteltu) ja ruutua. Tunti vierähtää aina tosi nopeasti. Harmikseni taas huomasin sen, että aika vähälle kotiharjoitukset ovat jääneet. En vaan tajua minne tämä aika häviää... koko ajan ajattelen että teen sitten huomenna tätä tuota ja sitä... mutta tuntuu ettei mitään kuitenkaan saa aikaiseksi. Noo... jospa tämä tästä.
Tänään luvassa yksi hieronta ja Pia tulee trimmaamaan cockerin. Harmihommaa siis luvassa:)

torstai 8. elokuuta 2013

Terve mennoo!

Kaisa:
Lasse on väsännyt koirille aitauksia isänsä kanssa. Eivät ole vielä valmiit. Verkkokin loppui. Seuraavaksi pitäisi tilailla jotain soran tapaista.

Annan Lasselle jo kiitoksen. Hannulle pitää vielä jotain keksiä :)
Lasnen kirjeen teksti:

"Täältä seilaa Lasnelle pieni rentoutuspaketti!

Maanantaina 12.8.13 ensin suat hurrauttaa Siilin torille ja nautiskella pullakahvit Kahvila-Konditoria Tunninen & Supisessa (Kuiluntie 5, 71800 Siilinjärvi). Ja sitten suunnistat rentoutummaan 45 minnuutin hierontaan Oravanpolulle Jorman luo (Jorma Honkanen, Oravanpolku 9, 71800 Siilinjärvi, p. 040 0927165).
Aika on varattuna klo. 14.15.


Lahjakortteja ee nyt oo, niin annan sulle kätteistä!


Terve mennoo!


Terveisin
Kaisa"

Ensin meinasin ostaa ulkomaan matkan äkkilähtönä. En kuitenkaan uskaltanu.

keskiviikko 7. elokuuta 2013

Kauhea hämsy

Kaisa:
Huomasin, että etukuistille on muuttanut yli-iso pallohämähäkki. Kuvassa pitäisi olla tulitikku tms. jotta näkisi koon. Hyppäisin muutaman metrin ilmaan, jos itsessä kiikkuisi tuollainen.


tiistai 6. elokuuta 2013

Royal Canin Junior ROP ja hieronta


Royal Canin Junior ROP
Kesyttömän Ankkurit Ylös eli Maire
Riikka hieroi Maikkua. Maikusta se oli tosi ihanaa!


Vihdoin kaappi on paikoillaan. Ja miehillä selät muusina.

Lasse rakensi kuistille säilytysarkun. Rungossa osa ukkivainaan sohvasta :) Sohva on ollut käytössä myös Riikalla ja meillä. Lopulta oli koirien sohvana. Täysin kierrätetty huonekalu.


maanantai 5. elokuuta 2013

Emma

Kaisa:
Emma eli Onnenkäpälän Beerit kävi trimmissä. Emma on ollut laihiksella. Muutosta on parempaan suuntaan tapahtunut :) Neljän näyttelyn putki tiedossa. Lykkyä tykö vaan!
Kuva otettu minun huonolla kännykkäkameralla...

Emma sanoi rimmin jälkeen, että mamma sais tulla jo! :)

Kävin tänään Lapparin punttiksella, Ripsakassa (on nimellä paukautettu). Porukkaa lappoi sisään ja ulos. Taitaa olla ihan suosittu paikka. Minä treenasin kinttuja. Olikin urakan jälkeen aika rankkaa lähteä koirien kanssa rymyämään metsään, kun koipia tärisytti. Huomenna voi olla aika kipeät jalat. Mutta salilla oli mukavaa :)

sunnuntai 4. elokuuta 2013

Sinistä ja punaista

Kaisa:
Tämän päivän näyttelytuloksia Iisalmesta
ROBERTO SCHILL, ROMANIA
Pompeux Dressed To Party eli Aira
EH, 3

Onnenkäpälän Claara
ERI, 1, SA, PN 2, SERT, VARA-CACIB
Iisalmi KV 4.8.13 Schill Roberto ,Romania
Correct head, well set ears.Level topline.Chest should be deeper correct legs. in movement loose in the elbouws. Good rear drive. Good pigmentation, coat & temperament.

Airaa vähän jänskitti kehässä. Tuomarilta tulikin noottia, että koiran pitäisi olla elegantimpi. Mutta meni näyttelyissä paremmin kuin mitä odotin :)

Airan tuunausta.



Kilpakumppaneiden kera.


Kehän jälkeen.

Claara kehässä.

Äiteen kukkasia.