Trimmausta yli vuosikymmenen ajan

Kaisa:
Tässäkin kohtaa voi sanoa, että aika on mennyt hurjaa vauhtia. Ei tunnu siltä, että olisin nyppinyt koiria jo yli 10 vuoden ajan! Minähän en ole opiskellut nyppimistä missään. Kun hankin ensimmäisen karkeakarvaisen mäyräkoirani, Freckle-Face Fillmoren eli Joosen, niin tämä koira sai olla harjoituskappaleeni. Olin ihastunut mäyräkoiriin jo paljon aiemmin, mutta ensimmäinen koirani oli kuitenkin saksanpaimenkoira. Kun muutin omilleni, hankin mäyräkoiran.
    Kun Joose muutti meille, niin sen turkki oli heti trimmauskunnossa. Työskentelin tuohon aikaan Lahdessa eläinkaupassa, jossa toimi myös trimmaamo. Kysyin Ritvalta neuvoja ja ryhdyin toimeen. Trimmaamisen olen siis oppinut yrityksen ja erehdyksen kautta. Joosella oli todella vaikeahoitoinen turkki. Karvanlaatu oli pehmeä eikä se meinannut irrota nyppiessä millään. Kumpikaan ei nauttinut toimenpiteestä. Joose joutui kuitenkin uhrautumaan, sillä  ensimmäisen mäykkyni myötä innostuin myös koiranäyttelyistä. Joosesta ei kehkeytynyt mitään kehähurmuria, mutta tuli sille vähän tulostakin :) Välillä saatiin turkista noottia niin tuomareilta kuin kehän ulkopuolisilta porukoiltakin. Eräs tuomari taisi joskus jopa kysyä, että onko turkkia ajeltu? Melkein rupesi sapettamaan, kun nypintä oli aina niin iso operaatio! Ja kerran jopa eräs kasvattaja sanoi, että miten kauhean näköiseksi olen Joosen kuontalon jättänyt.
    Joose opetti paljon vaikealla turkillaan. Muilla on onneksi ollut helpommat turkit. Ja ehkäpä ajan kanssa minulle on tullut vähän silmääkin mäykkyjen suhteen :) Nykyään osaan mielestäni trimmata mäyräkoiran jo ihan hyvin. Oppiani siirrän välillä muillekin, kun osa kasvattien omistajista on halunnut opetella itse nyppimisen taidot. Viimetteeksi Riikka on ravannut hakemassa minulta infoa, ja olen tuntenut itseni epävarmaksi, sillä enhän minä ole käynyt kouluja niin kuin hän. Riikalla on kohta trimmausopinnoissaan nyppimisnäyttö, ja hän nyppii siellä mäyräkoiran. Minun opeilla mennään!

Kaivelin paperivalokuvista Joosen kuvan. Vuosi on 2005 tai 2006.

Onnenkäpälän Bernardo näyttelykuosissa.

Pentu-uutisia:
Pentulaatikon vieressä nukkuminen alkaa ottamaan veronsa. Onhan tässä kulunut jo viikko. Nukahdin eilen illalla valot päällä ja käsissä lehti. Kello taisi olla 00.30, kun Lasse tuli luoksemme ja sanoi, että joku huutaa koko ajan tosi kovaa. Kömmin unenpöpperössä ylös ja tokaisin tosi nasevan vastauksen: "Ei se haittaa." Pelastin pennun Maikun selän takaa (ei ollut litistyksissä) ja kömmin takaisin nukkumaan lattialle viritetylle patjalle...

Maikku on oppinut äitiyden myötä myös vessattamaan lapsensa. Minun ei ole enää tarvinnut huolehtia tämän asian suhteen. Hyvä näin!

P.S. Saatan välillä päivittää jo julkaistua kirjoitusta. Välillä lisään kuvia ja välillä tekstiä. Joskus voi siis vilaista edellistä jo luettua tekstiä uudestaan :)