perjantai 19. joulukuuta 2014

Jouluoratorio

Kaisa:
Käväisin kuuntelemassa Lapinlahden kirkossa Bachin Jouluoratoriota (I-III) Mikaelin kamarikuoron esittämänä. En arvannut, että se on saksaksi. Ohjelmalehtiseen oli kuitenkin laitettu myös suomennos, niin pysyi vähän kärryillä. Mukava kokemus oli, joten kannatti mennä.

JOULUORATORIO BWV 248 on Johann Sebastian Bachin (1685-1750) säveltämä teos neljälle solistille, kuorolle, orkesterille ja uruille. Siihen kuuluu kuusi kantaattia. Niistä kolme ensimmäistä on omistettu varsinaiselle jouluaiheelle ja muut kertovat uuden vuoden ja loppiaisen tapahtumista, Itämaan tietäjistä ja Jeesus-lapsen temppelissä käynnistä. Sävellysten luonne on pikemmin liturginen kuin konserttikäyttöön tarkoitettu, sillä Bach oli aikonut ne esitettäväksi kunakin juhlapäivänä erikseen eikä yhtenä kokonaisuutena, kuten nykyisin tehdään.
(Lähde: http://www.vieremanseurakunta.fi/351-jouluoratorio-2014)





"Ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa"

Kirkossa oli aika paljon porukkaa.
Kellot soivat alussa ja lopussa.

2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi:)