keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Olemme siirtyneet Bloggerin käyttäjiksi

Riikka:
Vuodatuksen blogissa ollut pitkään teknisiä ongelmia ja nyt kaiken kukkuraksi sain lukea, että vuoden 2009 jälkeen julkaistut kuvat eivät tule näkymään blogissamme.... Päätimme Kaisan kanssa, että muutamme ja täällä sitä ollaan. Vanhan blogimme löydät löytyy linkin takaa...

Kuvassa: Claara rantsulla :)
Ja tässä jorinoita joita olemme laittaneet ylös blogikatkoksen aikana.

8.7.12 Riikka:
Tuo Vuodatuksen blogipalvelu tuntuu tökkivän. Kuulemma menee vielä aikaa ennen kuin saavat järjestelmän järjestykseen. Ajattelinkin, että kirjoittelen tänne koneelle muistiin tapahtumia, koska en tule muistamaan myöhemmin kuitenkaan, että mitä tapahtui ja missä.
Tämän päivän Facepäivitys ” Nyt palattiin Claaran kanssa taas maanpinnalle Laukaan Sertin jälkeen: Kokkola 7.7.12 Tapio Eerola NUO H Mittasuhteiltaan oikea. Oikea oikea pään tyyppi. Silmät, korvat purenta ok. Riittävän syvä, lyhyt rintakehä. Kevyehkö raajaluusto. Etuasentoiset lavat. Pysty lantio. Hienam niukat takakulmaukset. Liikkeessä voisi olla tehokkaampi ja pitkä askeleisempi takaa.
Näillä siis mennään:) Tänään jännitellään mäykkyjen menestystä Kauhavalla http://www.bob-brand.fi/pmv2012/index.html ja Carlon Karjaalla!”
Eipä siinä mitään, Kuopioissa seuraavat näyttelyt Claaran kanssa ja toivotaan, että siellä taas palataan vähintään ERI joukkoon:)
Kokkolan reissu oli mukava. Hyppäsin Johannan ja Muusan kyytiin viideltä (heräsin jo klo 3 ja olin nukkunut yön erittäin huonosti). Haimme Kaisan Pajujärveltä ja köröttelimme Kokkolaan. Matka sujui mukavasti ja yllättävän nopeasti.
Olimme Kaisan kanssa hankkineet NÄYTTELYTELTAN:) ja pääsimme sitä testaamaan. Paikalla olikin jo Janne ja Riikka Saken kanssa. Pystytimme yhdessä teltan ja ihmettelimme sitä siinä hetken. Kaisa oli keksinyt, että voisimme pitää picnikin siellä ja olimme kukin tahoillamme varautuneet nyyttäripicnikkiin. Hyvät herkut oli... Kiva idea. Toivottavasti muutkin tykkäsivät.
Päivä oli todella kuuma ja teltta kyllä helpotti oloamme. Mäykyt menestyivät suht hyvin kehässä, mutta viikon takaista voittoputkea ei tullut. ”Maikku eri 2, Pesonen eh 3, Sakke eh 2, Muusa eri 1. Claru h ja Altti rop, cacib.” Eli Altii oli voitokkain. Maikun iskä tais olla ainakin BIS veteraani 1! Mitä nyt kuulutuksia kuuntelin. Onnea sinne.
Päivä oli siis todella mukava ja mukavassa porukassa. Kaisa jäi Kokkolaan yöksi Riikan, Jannen, Saken, Muusan, Pesosen ja Maikun kanssa. Jatkavat sunnuntaina Kauhavalle mäykkyjen Pohjoismaiden Voittaja näyttelyyn. Minä ja Johanna lähdimme kotia kohti. Kotimatka oli aika tuskainen. Johannalla oli tosi paha olo. Olisikohan ollut auringonpistos tms. Jouduimme pysähtymään useasti, että Johanna pääsi jalottelemaan. Tarjouduin kyllä ajamaan, mutta Johanna sinnikkäästi ajo koko matkan.
Kotiin kun selvivin niin voin sanoa, että olin rätti poikki. Mietittiin muuten matkalla Johannan kanssa että näyttelyiden tiimoilta on tullut tuommoista maakuntamatkailua ja eri paikkakuntien raviradat ja kentät on tullut koluttua. Heh!

9.7.12 Kaisa:
Sunnuntaina Pohjoismaiden Voittajassa Pesonen jaksoi kipittää helteessä ollen ERI, SA, 1. Muusa sai EH:n ja oli jatkossa neljäs. Sakke sai ERIn ja oli jatkossa toinen. Emma yllätti laihdutuskuurin jälkeen ollen ERI, SA, PN 2, VARA SERT. Maikku meni edelle saaden ERIn ja sai SA:n ja oli PN 1 saaden SERTin. Lopulta Maikku simitti VSP:ksi :) Lisäksi Muikku sai vuodeksi kiertopalkinnon. Sellaisen pytyn ja kansion. Saken Jannen mukaan pytty on kattila. Minä uolestaan sanoin sitä uurnaksi :)
Kasvattajaluokassa saimme 1 tuloksen, mutta emme saaneet kunniapalkintoa. Kisa loppui siihen.

Mäykyillä oli linnunnoutoharkat (maalla). Ja koskaan ei ole tarvinnut noutaa mitään. Maikku ja Ade innostuivat touhusta satasella. Pesonen juos lintu suussa karkuun. Velmua ei hotsittanu ollenkaan. Ja en tiedä, aatteliko Shaqi, että lintu on joku kielletty juttu... Tähän mennessä lintua oli heitelty sen verran paljon, että alkoi olemaan huonossa kunnossa ja saikin sitten lennähtää vähän pidemmälle...
Olen pitänyt koirille myös uintiharkkoja. Melko vieras elementti on koirille tuo vesi, vaikka järvi on melkein vieressä. Ee joka paikkaan ennätä. Minulle vesi tuli hiukan tutummaksi, sillä liukastuin metsässä veslammikkoon. Oli aika märkä loppulenkki.


25.7.12
Ei edelleenkään tuo Vuodatus toimi, joten kirjoittelen tänne tiedostoihini ja julkaisen jutut myöhemmin. Paljonhan tässä on taas kerennyt sattua ja tapahtua, mutta muistaako sitä taasen puoliakaan....
Kaisalla oli eilen muuten synttärit. Häntä muistettiin ihan urakalla... Voisi sanoa, että viini virtasi.. ainakin lahjoina oli jos jonkin näköistä viinipulloa:)
Minä annoin rahat johonkin puuhun. Saavat käydä itse mieleisensä ostamassa, Toivasillahan on hirmuinen pihaurakka menossa. Nurmikon ja jos jonkinmoisen puskan laittoa.

Manta kävi eilen kohdunpoistoleikkauksessa. Sillä todettiin kohtutulehdus. Voi reppanaa. Nyt se on kamala tötterö päässään toista viikkoa. 6.8 on tikkien poisto. Ei yhtään mukavaa. Toivottavasti se alkaa tuosta toipumaan. Ainakaan vesi eikä ruoka (herkut) maistu. Olipa onni, että vakuutus maksoi osan leikkauksesta. Äkkiseltään iso summa olisi ollut semmonen 400 euroo laittaa leikkaukseen.

Trimmejä on ollut mukavasti. Kovasti olen tuumaillut, että jos alkas tehdä vain yhtä työtä, mutta kai se on vaan syksyllä tai no muutaman viikon päästä koululle kammettava. Kiva työ, muttaon ihan eri fiilis nyt kun ei ole niin kiire. Olo on jopa normaali. En haluaisi sitä samaa tunnetta mikä oli viime talvena. Veikkaanpa että aika lähellä jonkin sortin uupumusta tuli käytyä.

2 kommenttia:

  1. Heippa kiva nyt pääsee taas kuulumisia täälläkin lukemaa. Minun vuodatuksen kaikki kuvat meni. Minä en enään päivitä sitä vuodatus- blogia koska nykyinen pelittää hyvin

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi:)