Kaisa:
Opiskelusta riittää kerrottavaa :) Käväisin päivittämässä koirankasvatustietojani Suomen Kennelliiton tiimoilta.
Hurruuteltiin Seijan kanssa viettämään koirapitoista aikaa. Luennot olivat
mielenkiintoisia, ja asiaa tuli paljon. Suomen Kennelliitto oli järjestänyt
tapahtuman todella mallikkaasti.
|
Luentoaiheita oli paljon erilaisia, kennelneuvonnasta omakoirapalveluihin ja elinkeinonharjoittamiseen. |
|
Pertti Korhonen, Suomen Kennelliiton kasvattajatoimikunnan puheenjohtaja. |
|
Paikalla oli noin 130 kasvatusasioista kiinnostunutta henkilöä.
|
|
Minulta jää akatemiassa väliin mm. kennelneuvojan luento. Nytpä sain paikattua sen puutteen jo etukäteen :)
|
|
SuKoKan edustaja, Tuula Plathan, oli käyttämässä kokeneen kasvattajan puheenvuoron |
|
Tuula muistutti myös tällaisesta tärkeästä asiasta. |
|
Kennelliiton jalostusasiantuntijan, Katariina Mäen, luento koiranjalostuksen työkaluista. Vaikeaa asiaa mm.geeneistä. |
|
Asustimme Scandic Oulu -hotellissa. Tosi monipuoliset pöperöt. Ei saanut nälkää kärsiä. |
|
Kävin Seijan kanssa katselemassa lähiympäristöä ihan jalkaisin. Kauniita, vanhoja rakennuksia näkyi matkan varrella. |
|
Kerrostaloja oli rakennettu veden ääreen. En tiennytkään, että Suomessa on tällaista Venetsia-tunnelmaa.
|
|
Olin myös koiran ravitsemusneuvojakoulutuksen lähiopetuksessa
Kärkölässä. Sain houkuteltua Lassen matkakaveriksi, kun hänelle löytyi koko
viikonlopuksi pelitapahtuma Lahdesta. Lähdimme ajamaan lauantaina aamuyöstä,
jotta olisimme aamuksi perillä. Paikka, Tammenportti, oli hiukan erikoinen.
Vähän jämähtänyt menneeseen aikaan. Yllätyksenä tuli, että paikassa ei voi
maksaa kortilla. Kuulemma asiasta oli kuitenkin infottu etukäteen… Kurssipaikassa
ei myöskään ollut nettiä.
|
Aamiaisella yöllisen ajon jälkeen. |
|
Täällä yövyimme. |
|
Ja täällä opiskelimme. |
|
Sisustusta |
Meitä opiskelijoita oli sekä lähempää että kauempaa.
Minä olin yksi heistä, joilla oli pisin ajomatka. Yksi ajoi vielä pohjoisempaa
kuin minä. Vaihdettiinkin yhteystietoja, niin voidaan sopia jatkossa yhteiskyydeistä.
Opiskelu alkoi heti tiukkaan tahtiin.
Asiaa tuli paljon, joten toivottavasti sain ne imettyä sisuksiini ja osaan
muokata ne sopivasti omiin tiedostoihini. Ja tietysti, että asiat saisivat
pysyä tallessa siellä aivoissani ja osaisin hyödyntää infoja oikeissa tilanteissa.
En ole kuitenkaan kaikista asioista opettajien kanssa samaa mieltä. Olen iloinen, että
olen esimerkiksi etsinyt etukäteen tietoa lisäravinteiden myynnistä ja olen opiskellut raakaruokinnasta ennen tätä koulutusta. Ja olen
saanut tästä ruokintamallista käytännön kokemustakin. Minun on etsittävä pikku hiljaa se
kultainen keskitie, jota voin käyttää tulevassa, uudessa ammatissani.
|
Teija Ahponen ja Sari Kivilähde. Sari on pääope. |
|
Meitä oppijoita on yhteensä 12. Kuvaa rajattu. |
Käsittelimme viikonlopun aikana mm.
koiranpennun kasvuhäiriöitä, puutosoireita, ravinnelisiä, koiran tutkimista, hitusen lakipuolta ja
koiran ruoansulatusta.
|
Oppia päähän! |
Lauantaina opiskelu kesti
suunnilleen klo 19.30 asti, joten päivä oli kokonaisuutena aikasta rankka. En
ole nukkunut kunnolla moneen viikkoon, enkä nytkään saanut nukuttua kunnolla.
Viereisestä huoneesta kuului kuorsausta ja lisäksi jostakin syystä heräsin jo
klo neljän kieppeillä. Jospa ensi viikolla yöunet maittaisivat.
|
Ravitsemusopiskelun jälkeen iltaravitsemusta. |
Sunnuntaina joukkoon liittyi opettamaan Sanna Jönkkäri. Hänellä oli antaa
jämäkkää infoa.
|
Sanna keskellä. |
|
Molempina päivinä meillä oli havaintokoiria. Sunnuntaina vuorossa oli laumanvartijakoira Erkki. Erkkiä on hoidettu ravitsemusneuvojan ohjeiden mukaan pentuaikaisen kasvuhäiriön vuoksi. |
Tästä opiskelu jatkuu taas verkossa, ja seuraava lähijakso on
toukokuussa. Minun pitäisi lyhyellä aikavälillä päättää loppuprojektityön aihe.
Se voi olla oireinen koira, jonka tilan pyrin tasapainottamaan ruokavalion
avulla. Aihe voi olla myös jokin asia. Eräs opiskelija oli esimerkiksi aikaisemmin tehnyt
päättötyön koiran erilaisista ulosteista ja siitä mistä kaikista vaivoista ne
voivat kertoa.
Kotimatkalla juuri minun ajovuorolle osui lumisade. Lumi pöllysi muista autoista reilulla kädellä. Jos vastaan tuli rekka, niin vähään aikaan ei nähnyt yhtään mitään. Ajoimme letkassa h-i-t-a-a-s-t-i. Kerkesin Lasselle sanoa, että tätä vauhtia emme ole ikinä kotona. No kyllä sinne päästiin, ja tämän vuorokauden puolella nukkumaankin. Sen jälkeen, kun eläimet oli hoidettu ja muut iltatoimet pikaisesti suoritettu.
En ole käynyt Lahdessa muuttoni jälkeen muutoin kuin koiranäyttelyissä. Olisi kiva käydä esimerkiksi keskustassa. Viikonloppuna opiskelut veivät niin paljon aikaa, että minulla ei ollut mahdollisuutta lähteä minnekään visiteeraamaan. Lahdessahan on nykyään se tryffelikauppa, oliko nimeltään TryfDeli? Siellä myydään suomalaisista tryffeleistä valmistettuja tuotteita. Siellä haluaisin poiketa. Ehkäpä joku kerta!
Sain viikonloppuna tekstarin Onnenkäpälän Gredan omistajilta. Se oli tällainen:
|
Hieno alku :) |
|
Minulta meinasi mennä ihan ohi, että Hansu on sijoittunut jatkokilpailussa neljänneksi! Onnea! |
Avoimessa yliopistossa saan joka viikko palauttaa jonkin tehtävän. Sitten niistä on keskusteltava. Plaah! Välillä saa väen väkisin keksiä keskusteltavaa. Minun puolesta tuon osion olisi saanut jättää pois tai vaikka korvata jollakin toisella. Lisäoppiahan sillä keskustelulla haetaan.
|
Ravitsemus ja liikunta -kurssin suoritusmerkintäkin on nyt virallisesti plakkarissa. |
|
Tämän hetken opiskelut painottuvat erikoisruokavalioihin. |
Lopuksi vielä Annista. Se on ollut reipas lapsonen. Uusin punnitus kertoi, että tämän hetken paino on 1040 g. Airalla ja Annilla on ollut keskenään hauskaa. On hienoa, että Airalla on leikkikaveri.
|
Uudesta lelusta on tullut suosikki. |
Kirjoituksen fontit näköjään meni miten sattuu. Tässä blogipohjassa niiden muokkaaminen on mielestäni vähän hankalaa, joten jättäisinkö näin?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi:)