Kaisa:
Tänään tuli rautakaupassa ohjeistusta Mairen
kohteluun, kun käytiin shoppailemassa. Mairea on rakastettava kuin
veljeä tai siskoa. Lisäksi miekkonen toivotti pitkää ikää ja terveyttä.
Tämäkin henkilö olisi halunnut napata Mairen takkinsa alle ja viedä
kotiinsa. Tätä on saanut kuulla varmaan kymmeniä kertoja. Tänään jo 2
krt :)
Adenan Masukka on kasvanut jo aikasta suureksi. Synnytys olisi ajankohtaista ensi viikon loppupuolella tai sitä seuraavan viikon alkupuolella. Pentulaatikko on jo viritelty odottelemaan :)
Tilasin netistä leipomustarvikkeita. Ajattelin kokeilla jotakin uutta. Katsotaan, saanko aikaiseksi muutakin kuin ärräpäitä. Jos taideteos onnistuu, niin laitan vaikka kuvankin tänne esille. Viikonloppunahan Riikka ja Tero tulee koiralaumansa kanssa meille viettämään Riikan ja Har-Min synttäreitä. Har-Mi täyttää 8 vuotta, ja Riikka vähän enemmän :) Löysin torilta synttäreille myöskin karpaloita. Saadaan kiisseliä. Suolta joku oli jo kerinnyt kerätä karpalot heti ensimmäisten yöpakkasten jälkeen. Lassen kanssa mentiin minun töiden jälkeen. Lassen olisi pitänyt mennä heti aamusella! Noh, sain kuitenkin ostettua näitä marjoja.
Siskokset, Riikka ja Kaisa, tarinoivat kuulumisiaan. Asiasta ja asian vierestä, koskien eläinkauppaamme Har-Min Farmia, joka sijaitsee Siilinjärvellä, Onnenkäpälän kenneliämme ja muutenkin elämäämme.... Aikasta eläinpitoista tarinaa tiedossa!
Hauskoja juhlia ja toivottavasti karpalokiiseli maistuu on minun lempparia.
VastaaPoistaKaisa:
VastaaPoistaEiköhän niistä tule hauskat ja makoisat :)