torstai 9. lokakuuta 2014

Lepoilua

Kaisa:
Tämä viikko onkin lepoa salilta. Huh! Advanced Extra on pitkine sarjoineen ohi. Salilta on ollut taukoa minimaalisesti, sillä ohjelma sisälsi vain yhden lepoviikon kolmen kuukauden aikana. Jatkossa aion levätä huomattavasti lyhyemmillä aikaväleillä. Ajattelin aloittaa Advancedin alusta. Siinä on suoria, mukavan lyhyitä sarjoja raskaammilla painoilla. Kun olen saanut vetäistyä sen uudestaan, niin vuosi onkin jo päätöksessä. Sitten pitää miettiä uusia suunnitelmia.    
    Muutoin ei ole lepoa. Käyn nyt töissä, ja teen yleisesti ottaen lyhennettyä päivää. Ja tiistaina oli jälleen venäjän opiskelua. Ensi viikolla koulusta on lomaa (syysloma) eli каникулы (kanikuli). Mahdottoman hidasta on venäjäksi koneella kirjoittaminen, kun ei tiedä, että missä mikin merkki on. Lasselle olen sanonut, josko saisin liimata kirjaimet näppikseen. Ei antanut lupaa. Näin oppisi varmasti suht nopeasti hahmottamaan, että missä ne venäjän aakkoset oikein luuraa.
    On tullut edelleen leivottua jonkin verran. Eilinen tiramisu vei kyllä kielen mennessään. Pyysin Lassea käymään kaupassa ja tuomaan Savoiardi- tai lady fingers -keksejä. Kumpikaan ei ollut minulle tuttu tuote. Joskus olen jostain reseptistä lukenut jälkimmäisen. Niitä Lasse toi. Italialaiset Savoiardit sisältävät netin mukaan mm. kananmunaa ja maissi- sekä riisijauhoa. Keksit ovat vehnättömiä. Fingers -keksit sitten olikin vehnäpohjaisia. Kun maistoimme niitä siltään, saimme todeta, että ne ovat kuin kuivatettua täytekakun pohjaa. Olisinhan minä osannut tehdä samanlaista itse! Tiedänpä jatkossa. Lady fingersit ovat paksuhkoja pötkylöitä. On ruma nimi annettu, jos keksejä verrataan naisen sormeen...

Koko ajan löytyy ihania kokeilemisen arvoisia reseptejä. Niistä on sitten valkattava, että mitä eniten haluaa maistella. Mitäs seuraavaksi?


Uusi erä perunaburritoja.

Tummaa suklaata


Baileys tiramisu

Tästä voisi kokeilla jossain vaiheessa kevennettyä versiota. Pitää katsella ohjeita ja tuunata mieleinen :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi:)