perjantai 26. lokakuuta 2012

Melekonen päivä taasen +pentukuvia

Riikka:
Tänään on kyllä ollut taas melkoisen hektinen päivä. Koululla tunnetusti sattuu ja tapahtuu ja lasten kanssa saa olla koko ajan valppaana...Antoisaa, mutta välillä melko energiaa viepää.
Lisää vipinää aiheutti ruokatunnin alussa semmoinen episodi kun kaksi talitinttiä lennähti keittiöön. Siinäpä sitten oltiin ja ihmeteltiin. Lapset ei millään olisi malttaneet mennä syömään. Varsinkin kun toinen lintu lensi päin lasia ja pökertyi. Siinähän sitä jännitettiin, että tokeneeko elolle.
Siitä sitten välitunnille selvittyäni eräs lapsonen jonka koulu jo päättyi lähti reippaana parkkipaikalle... äitinsä oli hakemassa... No kohta tyttö tulee hätääntyneenä pyytämään minua apuun, kun äiti oli löytänyt matkalla kissan joka oli kömpinyt ojasta ISO hiiren (rotan)loukku etutassussa. Äiti-ihminen piti kissaa sylissä ja minä avasin loukun. Aivan kamalan näköinen oli tassu, koska varpaat oli aivan liiskana. Toivottavasti kissan koti löytyi ja kissa on päässyt hoitoon. En ole moista kyllä ennen nähnyt.
Mitähän vielä ennättää tämän vuorokauden aikana vielä tapahtua... Olisi niiiin hyvä saada ns. aivot narikkaan... tai jonkinlaiseen laturiin. Tuntuu siltä, että viikko on vienyt veronsa.

Kaisa:
Pennut ovat voineet hyvin. Ja tuntuvat kasvavan ihan silmissä :) Adena jaksaa hoitaa lapsosia ympäri vuorokauden. Olen nukkunut Mairen kanssa pentulaatikon lähellä. Mairesta se on ollut tosi ihanaa; saa köllötellä patjalla, ja voi mönkiä peiton alle, jos haluaa. Yöt ovat olleet aika rikkonaisia, sillä pentusilla tuntuu olevan paljon asiaa... Lisäksi käytän Mairea ja Adenaa yöpissalla.
    Olin pari päivää kotosalla pentuvahtina. Tänään tein lyhennetyn päivän. Huomenna Lasse lupautui puolestaan katsomaan koirien perään.

Messarin bussikyyti meni muutes mönkään, niin piti järjestellä reissu vielä uudestaan. Mennään bussikyydillä, mutta varasin itse hotellihuoneet. Yövymme eri paikassa kuin muut reissulaiset. Ei enää mahduttu samaan paikkaan kuin muut. Ja harmillisesti ei pääse Siilistä kyytiin. Pitää mennä Kuopioon asti.... Jospa tämä asia on nyt tässä, eikä mutkistu enää :) 

Alla kuvia lapsosista. Luovutus on ennen jouluaattoa. Varauksia pojista otetaan vastaan!

Yhdistelmä: DARK SPARKS CEZAR x FI KVA-L ONNENKÄPÄLÄN ADENA
5 urosta ja 1 narttu
Tietoa Cezarista: www.darksparks.ro/pages/males/cezar.html
3xSERT, 2xCACIB ja 2xVA-CACIB, sekä kaksi 1. tulosta kansainvälisessä käyttökokeessa (villisika).
Koirien silmät on todettu terveiksi. Adenan polvet on tarkastettu tuloksin 0/0. Adena on haukkunut konekarhua diplomin arvoisesti ollen päivän paras koira.


1. uros

2. uros

3. uros

4. uros

5. uros

Narttu, Onnenkäpälän Doris VARATTU

2 kommenttia:

  1. Ihana Doris ja minkä nimisiä poikia ?

    VastaaPoista
  2. Oi että ovat ihania. Miten Kaisa tuo majoittumishomma... Millä päästään hotellilta Messariin?

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi:)