lauantai 20. joulukuuta 2014

Tervehdys pitkästä aikaa:)

Riikka:
Minulla on ollut luova tauko blogeilusta. Jostain syystä ei ole yhtään napannut kirjoittaminen. Kaisa se on siitäkin edestä sitten kuulumisiaan kirjoitellut:)
Onhan sitä minullekin kaikenlaista sattunut ja tapahtunut. Olen saanut eläintenkouluttajan koulut käytyä ja tutkintotodistuksen kouraan. Mahtavaa, että nyt minulla on vihdoin mustaa valkoisella siitä, mitä olen kuitenkin jo vuodet työkseni tehnyt.

Olemme asettuneet taloksi tänne uuteen kotiin. Hyvin olemme sopeutuneet. Ainoa huono puoli on se, etten ole vielä löytänyt kunnon lenkkeilypaikkoja. Tuota tienvartta ollaan hinkattu ees sun taas. Kovin pitkälle en tohdi mennä, kun tuolla vähän kauempana eräs ihminen pitää koiraansa irti ja se saa juoksennella jalkakäytävällä. En viitsi lähteä kohtaamaan sitä laumani kanssa. Kuulemma kiltistä koirasta kyse...mutta koskaan ei voi tietää mitä noiden koirujen päässä liikkuu, joten en ota sitä riskiä että sattuisi jotain. Ikävää, että hän ei pidä koiraan sa kiinni...Niin ja aina on pimeää kun olen kotosalla, niin en ole tuonne metsäänkään oikein uskaltautunut. Jospa sitä viimeistään keväällä saadaan reviiriä suurennettua.

Olen myös tehnyt hetken aikaa taas optisen myyjän töitä. Tulikos tänne Siilinjärvelle noin vuosi sitten Instrumentarium? Kun huomasin, että moinen putiikki on tulossa (silloin vielä remppasivat paikkoja), laitoin aluepäällikölle sähköpostia, että voisiko välittää työpaikkahakemuskeni myymälän johtajalle. Niinhän se viesti oli aikanaan löytänyt perille. Nyt ihan muutama kuukausi sitten sain puhelun, että haluanko käydä välillä tuuraamassa vakkarimyyjää. No tottahan toki! Olin jo unohtanut koko hakemuskeni. Näin ne asiat vaan sumpliutuu. Nyt siis olen käynyt muutamia tunteja siellä töissä. Jännä fiilis, kun tavallaan muistaa ja tietää miten toimia ja kuitenkaan ei. Onhan siitä kuitenkin todella monta vuotta, kun viimeksi olen alan töitä tehnyt.
Onneksi asiat eivät ole juurikaan muuttuneet, joten kärryille pääseminen on ihan mahdollista.

Nyt sitten odotellaan joulua ja äidin notkuvia herkkupöytiä. Kenellekään en muuten laittanut joulukortteja, joten toivottelen tätä kautta kaikille oikein ihanaa ja rauhaisaa joulua!









1 kommentti:

Kiitos kommentistasi:)