En ole kirjoitellut vielä tästä aiheesta. En siksi, että en voisi olla avoin, vaan siksi, että aika on ollut raskasta. Yritän nyt saada lauseet kohdilleen. Aihe on: Pennut ovat voineet hyvin, mutta Maikku ei.
Toissa torstaina Maikku rupesi oksentelemaan ja vähän myöhemmin sen lihakset alkoivat nykimään. Tila eteni krampiksi. Maikku tokeni lääkityksellä, ja se alkoi taas syömäänkin. Perjantai näytti paremmalta. Mietin, että muutos huonompaan tapahtui todella nopeasti, sillä samalla viikollahan pennut kävivät eläinlääkärin tarkastuksessa ja sirutuksessa. Maikku oli reissussa mukana. Riikka, eläinlääkäri tai hoitajat eivät huomanneet Maikussa mitään omituista. Minunkin mielestä Maikku oli reipas ja normaali.
Lauantai-iltana alkoi taas alamäki. Maikun lihakset alkoivat nykimään, pää heijamaan edes takaisin ja lopulta täysi kramppi oli päällä. Lähdimme ajamaan Tuhatjalkaa kohti, sillä paikallinen päivystävä eläinlääkäri ei suostunut ottamaan meitä vastaan. Sanoi, että haluaa keskittyä tuotantoeläimiin. Soitin matkalta klinikalle, että tilanne olisi tällainen ja tällainen ja ollaan jo tulossa. Sanoivat laittavansa välineet valmiiksi odottamaan. Kuopioon on ajomatkaa jonkun verran, joten Maikun tila ennätti huonontua. Sen lihakset nykivät todella voimakkaasti ja sillä oli tukalan kuuma. Ajattelin, että Maikku ei jaksa enää kauaa. Lisäksi moottoritiellä oli sattunut onnettomuus. Joku makasi keskellä motaria, oli jäänyt auton alle. Me meinasimme ajaa kolarin samaan syssyyn. Lasse iski jarrut pohjaan ja yritti olla kolaroimatta. Minä rupesin paniikissa miettimään, että mitä me tehdän, jos ei päästä kolaripaikan ohi? Onneksi Lasse pääsi kiertelemään suman ohi ja pääsimme jatkamaan matkaa. Uhrin luona oli jo joku antamassa ensiapua. Mietin matkalla, että jos pitäisi valita, että meneekö auttamaan uhria vai yrittäisikö pelastaa oman koiransa, niin siinähän vasta dilemma olisi. Mutta hypätään tämän aiheen ohi.
Iäisyydeltä tuntuvan ajan kuluttua pääsimme klinikalle ja kiiruhdin Maikun kanssa sisälle. Maikku sai suoraan suoneen lääkitystä ja ravinnetta. Maikku sai lääkettä pienissä erissä maksimiannoksen. Sitten eläinlääkäri sanoi, että enempää ei voi antaa. On odotettava. Maikun tila ei näyttänyt paranevan. Lisäksi sen ruumiinlämpö oli noussut liian korkealle. Kehon viilennys aloitettiin märällä pyyhkeellä. Lopulta Maikun tila onneksi rauhoittui. Meille sanottiin, että koiran on jäätävä kuitenkin tarkkailuun. Voimme mennä kotiin. Päätimme mennä odottamaan kaupungille.
Myöhemmin illalla meille soitettiin, että Maikun voi tulla hakemaan. Veriarvot olivat nyt muutoin ok, mutta kaliumarvo oli kuulemma hiukan alhainen. Sille ei kuitenkaan tarvitsisi tehdä mitään. Sain kotiutusohjeet: hormonilääkitys, pahoinvoinninestolääkitys, lisäravinteet ja imetyskielto. Tämä ei ole ollut Maikulle helppoa. Sen ruokahalu on ollut olematon ja se on itkenyt pentujen perään. Muutos on ollut valtava, sillä ennen ikävää torstaita Maikku oli ollut pirteä, hoitanut pennut hyvin ja se oli syönyt koko ajan hyvällä ruokahalulla vapaalla ruokinnalla. Sain täyttää ruokakuppia ahkeraan. Ruokavalio on ollut monipuolinen.
Välillä on itsestänikin tuntunut, että ei oikein jaksa.... Yksi aamu kuuntelin lenkillä musiikkia ja pillitin koko lenkin ajan. Kappaleet menivät muutoin ohi, mutta yksi lause sieltä iskostui mieleen. Zen Cafen biisissä laulettiin: "Ja sydän sanoo poks". Siltä minusta tuntuikin.
P.S. Myöhemmin uutisoitiin, jotta kolarin uhri oli kuulemma halunnut oikaista kävellen moottoritien poikki.
