torstai 6. kesäkuuta 2013

Hyvästi Unna

Riikka:
Sain lukea Facesta surukseni , että aivan upea Briardi narttu Unna on sairastunut vakavasti ja siitä jouduttiin luopumaan. Tämä kyseinen Unna on " tullut" elämääni parisen vuotta sitten koirakurssini tiimoilta. Unna oli kodinvaihtajakoira ja pääsi aivan ihanaan perheeseen. He halusivat opettaa Unnalle kärsivällisyyttä ja poistaa ylimääräistä pörinää. Kun minä ensimmäisen kerran näin hihnassa tempovan ja kovasti haukkuvan Unnan, sydämeni oli menetetty. Jostain syystä juurikin tämä koira on tehnyt minuun lähtemättömän vaikutuksen. Luin tänään omistajan Face sivua ja tämä pätkä kirjoituksesta sai minut itkemään vuolaasti: "
"Tiedän että Unna sanoisi: "Kiitos Riikka opeistasi.... "teksti jatkuu, mutta en uskalla laittaa sitä tänne, ettei Unnan omistaja pahastu. Mutta tuo kiitos kosketti minua todella. Unnasta tuli aivan loistava ja hyvätapainen koira. Näinhän siinä yleensäkin käy kun koira saa semmoisen omistajan hihnan päähän, joka ymmärtää. Onneksi Unnalle kävi niin:) Voimia koko perheelle. Rakkaan ystävän poismeno on aina aivan kamalaa (muistuu tässä tietenkin mieleen luopuminen Comusta ja Siristä, ja itku vain jatkuu:)). Kuitenkin se, että osaa antaa ystävän mennä, kun on aika... vakava sairaus niin se on hieno ele. Voimia ! Mia jos luet tämän ja haluat lähettää minulle Unnasta kuvan niin voisin laittaa sen tänne blogiin muistoksi.
Kiitos kuvasta:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi:)