Sotaa, urheilua, "socialismia", nepalilaista ja mielensä pahoitusta

Kaisa:
Käväisin Lassen kanssa pitkästä aikaa Kuopion VB-valokuvakeskuksessa. Tällä kertaa pääaiheena oli talvi- ja jatkosota.

Näyttelystä sanotaan seuraavasti:

Toisessa maailmansodassa kuoli lähes 100 000 suomalaista. Niin kuolleet kuin vaikeasti haavoittuneetkin olivat valtavalta enemmistöltään hyvin nuoria, elämänsä aamupäivää eläneitä ihmisiä. Tällaisen väkivallan keskellä ihmiset yrittivät ylläpitää arkeaan, joka kannatteli eteenpäin sekä tarjosi turvaa ja lohtua. Arjen ihmissuhteista – toveruudesta, ystävyydestä, rakkaudesta, huolenpidosta – rakentui se merkitysten verkko, jonka varassa oli mahdollista säilyttää usko tulevaisuuteen. Usein tuo verkko kuitenkin repesi.

Särkynyt arki -näyttely kertoo vuosien 1939–45 suomalaisten arjesta, sen väistämättömästä särkymisestä sekä sodan muistosta. 

Kamera voi olla ase. Näin on erityisesti sotapropagandaa palvelevien valokuvien kanssa, jollaisia Suomen armeijan TK-kuvatkin tarkoitukseltaan olivat. Silti katsomalla kuvia hieman viistosti, ohi niiden suorimman ampumalinjan, niiden kautta voi nähdä pienen siivun yli 70 vuoden takaista kokemusmaailmaa. Tuo maailma jää meille aina lopulta vieraaksi, mutta voimme kuitenkin yrittää päästä sitä lähemmäs.

Näyttelyn kuraattoreina toimivat sodan kokemus- ja tunnehistorian tutkija FT Ville Kivimäki (Helsingin yliopisto) ja kuvajournalismin tutkija ja opettaja YTT Anssi Männistö (Tampereen yliopisto), jotka ovat koonneet näyttelyn Puolustusvoimien kuvakeskuksen yli 160 000 valokuvan kokoelmasta.

Pieni osa kuvista oli värillisiä.

Onko tuohon aikaan ollut tekoturkiksia vai onko naisella oikea turkki?

Naiset miesten töissä.

Arkkupino

Värikuva 40-luvun alusta. Olikohan tarkka vuosi 1942?

Lisäksi näyttelyissä oli oma huone aiheelle "Savolaisten sotatie". Siitä kerrotaan näin:

Vuosien 1941-44 jatkosodassa pohjoissavolaiset taistelivat lähinnä kahdella rintamalla tai suunnalla, kuten tuohon aikaan sanottiin. Maakunnan eteläisen osan joukot taistelivat  Syvärillä ja Äänisen rannoilla, josta heidät vuoden 1944 kesällä siirrettiin Karjalan kannaksen rajuihin puolustustaisteluihin. Pohjoisista kunnista kootut joukot taas kävivät omaa korpisotaansa Rukajärven suunnalla sodan loppuun saakka. Kolme pitkää vuotta eivät olleet pelkkää sotaa ja verenvuodatusta, vaan niihin mahtui myös rauhallisen kotoisia hetkiä ja tuntoja.

Hammaslääkärissä kenttäolosuhteissa.

Postin lajittelua rintamalle?

Näiden kahden näyttelyn lisäksi sota-aiheisia kuvia pystyi katsomaan näytöltä. Kuvat oli ottanut kuopiolainen Veikko J. Tuovinen. Sotaähkyä ei tullut, sillä valokuvakeskus ei ole mahdottoman suuri. Näyttelyt voisivat olla hiukan laajempiakin :) Mutta kyllä näyttelyn saa hyvin pystyyn nykyiseenkin tilaan.

Sota aiheena on aina mietteitä herättävä seikka. Lassen kanssa ei asiaa ruodittu. Omissa päissä vain.

Lähde kuvauksille: http://vb.kuopio.fi/esilla-nyt

Kellarikerroksessa oli Minna Canth -aiheinen näyttely. Pääajatuksena oli "socialismi" eli rakkaus, veljeys ja tasa-arvo. Minna halusi muun muassa, että tytöt ja pojat opiskelisivat yhdessä ja tytöille opetettaisiin muutakin kuin kaunista liikehdintää ja virkkausta. Tyttöjenkin olisi saatava opiskella esimerkiksi matematiikkaa ja päästävä ylioppilaiksi.

Varattomampien asumuksia.

Ja vastapainona varakkaiden.

Ulkona aidassa oli vanhoja ja vieläkin vanhempia kuvia Väinölänniemen urheilualueesta.

Naisvoimistelua 1900-luvun alussa.

Etukäteen oltiin sovittu, että näyttelyn jälkeen mennään syömään Haraldiin. Lasse päättikin haluta Rustikiin. Lista ei miellyttänyt, niin päätettiinkin mennä Haraldiin. Matkalla poikettiin Aapeli-kauppakeskukseen, sillä emme olleet siellä aiemmin käyneet. Aapelin liikkeet eivät olleet auki. Vain ruokapaikat. Huomasimme mielenkiintoisen ravintolan, nepalilaisen Mount Sherpan. Sinne siis! Söin tämän annoksen: friteerattuja pyöryköitä perunasta, juustosta ja cashewpähkinästä kermaisessa tomaattikastikkeessa  Ruoka oli maittavaa ja palvelu hyvää. Yleensähän tarjoilija tulee kysymään kesken ruokailun, että maistuuko? Täälläpä kysyttiin, että onko kaikki hyvin? :)

Ruokailun jälkeen Lasse kysyi, että mentäisiinkö elokuviinkin. Epäröin, sillä minulla oli koiratilojen pesu kesken. Sanoin lopulta, että mennään vaan. Kävimme katsomassa Mielensäpahoittajan. Elokuva oli hyvä. Antti Litja on hyvä lukija äänikirjassa sekä hyvä näyttelijä elokuvassa. Sekoitin elokuvan Mielensäpahoittaja -kirjaan. Ihmettelin elokuvissa, kun en osaa kirjaa oikein yhdistää elokuvaan. En ole lukenut Kyrön Miniä -kirjaa, johon elokuva perustuu. Asia selvisi minulle vasta tänään, että elokuva pohjautuukin siihen teokseen.