keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Trimmejä ja leikkauspäivä

Riikka:
Tässä taannoin trimmasimma aivan ihanan espanjanvesikoiran. Niin hienosti koira käyttäytyi ekassa trimmissään, että täytyy oikein omistajille hattua nostaa. Hienosti ovat pöydällä olemista harjoitelleet:)

Työpäivän jälkeisiä mietteitä... kuvan koira ei liity näihin mietteisiin. Elikkäs tämän päivän saldoksi jäi semmoinen ajatus, että miksi trimmiin tuodaan koiria, joiden turkin hoito on laiminlyöty ja sitten oletetaan, että työ tehdään puoli-ilmaiseksi?!
Jos esimerkiksi koiran turkki on niin huopaantunut, ettei sitä pysty noin vain koneella ajamaan tai saatikka saksilla turvallisesti leikkaamaan.Työhön tarvitaan kaksi tekijää ja se, että työ saataisiin tehtyä turvallisesti, niin ettei koiran ihoa esim. leikata vahingossa verille... niin miten kukaan voi olettaa, ettei sellainen toimenpide tulisi asiakkaalle kustantamaan mitään? Ihmettelen oikeasti sitä, että on pokkaa tulla asiaa ihmettelemään, kun ei itse ole tajunnut missä kunnossa oma koira on ja vienyt sitä vaikkapa aiemmin trimmiin...Näin säästyisi sekä koiran hermot, että asiakkaan rahat. Miettikääpä itse näin, että teidän hiukset kiristävät niin maan perkeleesti ja sitä tunnetta et saa pois sitten millään.Siinä sitten  voidaan vaikkapa ihmetellä, että miksi koiran luonne on muuttunut vihaiseksi. Tai että miksi koira on lopettanut kokonaan ravistelemisen. NO MIKSIKÖHÄN!? Se ei voi ravistella turkkiaan kun siihen sattuu niin perkeleellisesti. Kyllä minua sieppaa tämmöinen. Mutta onneksi pääsääntöisesti kun asiat asiakkaille selittää, he ymmärtävät ja kunnostautuvat vaikkapa sen turkin hoitamisessa:)

Kaisa:
Adenalla oli tänään jalkaleikkaus. Lasse vei koiran klinikalle ja oli sopinut, että soittelevat minulle, jos tulee jotakin ongelmia. Ei ole soittoa kuulunut. Sitten toivotaan vain pikaista toipumista.
    Tänään kävi Adenan poika, Iivana, näyttelytrimmissä. Alun perinhän trimmiaika oli viime perjantaina, mutta suunnitelmat menivät silloin uusiksi. Iivana lähtee Kajaanin näyttelyihin, kuten myös Emma, Maikku, Maire, Pesonen ja Sakke. Kasvattajaryhmä olisi kasassa. On vain niin eri näköisiä yksilöitä, että en tiedä mitä tuomari sanoo. Sittenpä näkee :) Ja Emmalla on nyt kiima. Saadaanko poikien kesken aikaan joukkotappelu?
    Tänään aloittelin trimmaamaan myös Darwinia, kun kävi liikkeellä yllätysvisiitillä. Pitää jatkaa loppuun toisen kerran.
    Eilen minulla kävi trimmissä metsästyskoirana oleva Piksu-mäykky. Ihan nätti tyttönen oli. Sanoin, että jos kiinnostuvat näyttelytouhuista, niin voin tehdä koiralle näyttelytrimmin :)

Huom! (varsinkin kasvattiemme omistajat :) ) Viikonloppuna on Kuopiossa Erämessuilla koirille villisika- ja konekarhutestejä.

Ennen trimmiä

ja trimmin jälkeen (Kuvat P.M)


 

1 kommentti:

Kiitos kommentistasi:)