torstai 20. helmikuuta 2014

Testailuja ja lisää näyttelyitä

Kaisa:
Valmistin jälleen uunijuustoa ternimaidosta. Olin aiemmin päättänyt, että kun teen seuraavan kerran juustoa, niin valmistan lemon curdyä. Pitihän sitä sitten tehdä :) Ohjeen mukaan curdyyn tuli sitruunamehun lisäksi sitruunan kuorta. Raastoin sen toiseksi hienoimmalla raudalla. Sain todeta, että olisi pitänyt raastaa hienoimmalla, ja lisäksi kuorta olisi voinut laittaa hiukan vähemmän. Pidän sitruunan mausta ja esim. kirpeistä karkeista. Mutta haluaisin, että curdy on tasaista tahnaa ilman sattumia ja liian kitkerää makua. Curdystä ei voi kuitenkaan sanoa, että se olisi pahaa. Pitää ensi kerralla kokeilla pienemmällä kuorimäärällä ja saisikohan sen ihan muusiksi vaikka blenderillä. Saako lie blenderin pohjalta pientä määrää kaiveltua poies? Voisi toisen satsin tehdä ilman kuorta. Vertailisi makuja. Netissä näkyikin olevan monta erilaista curdyn ohjetta.


Lemon curd on hyvää uunijuuston ja riisikakkujen kanssa. Ensimmäinen koe-erä on jo melkein syöty.

Valmistin myös etikkaporkkanoita valkosipulin kera. Ovat mahdottoman etikkaisia. Olen sitten huuhdellut porkkanoita vedellä. Muutamia purkkeja pitäisi saada kitusista alas :)

Etikkaiset porkkanat.

Katselin netistä viilin valmistusohjeita. Niitä löytyikin monta erilaista. Yksinkertaisin oli sellainen, että ternimaitoa jätetään lämpimään muutamaksi päiväksi ja siitä pitäisi tulla viiliä. Meillä ei ole lämmitetty puu-uunia vähään aikaan, kun sää on ollut sen verran leuto. Laitoin viilikulhon saunomaan meidän saunomisen jälkeen. Lämpö ei kuitenkaan pysynyt saunassa tarpeeksi korkealla tarpeeksi pitkään. Lisäsin maitoon viiliä. Ei taida auttaa sekään. Pitää kokeilla viilin valmistusta myöhemmin vielä uudestaan. Joidenkin ohjeiden mukaan maitoa kuumennetaan kattilassa ja sitten se jätetään seisomaan. Joihinkin lisätään viiliä ja joihinkin maitohappobakteeria. Pitää valkata ohjeiden joukosta seuraava, mitä testaisi.

Maili ilmoitti tänään, että Bulgarian reissulla koirat voivat saada myös Kyproksen valioarvon. Näyttelyiden järjestäjät ovat saaneet järjestettyä pari näyttelyä lisää. Reissun aikana koirat kisaavat siis todella ahkerasti, kolmessatoista näyttelyssä. Sain tänään täytettyä koirien näyttelyilmoittautumiskaavakkeet ja lähetin ne eteen päin tarvittavien oheisliitteiden kera. Päätin, että Pesonen ja Maikku kisaavat käyttöluokassa. Siinä ei ehkä olisi niin paljon kilpailua. Iiro puolestaan kisaa juniorivoittaja- ja  juniorivaliotitteleistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi:)