tiistai 14. elokuuta 2012

Reissujuttua


Kaisa:
Keskiviikko meni pitkälti matkustaessa, sillä lentelimme kolmella koneella. Sai lentokentillä ravata...
Asuimme keskimääräistä paremmassa hotellissa. Kun vertaa siihen, millaisissa hotelleissa on yöpynyt koirien kanssa.
Royal Park Boutique Hotel

Torstaina lähdimme rohkeasti matkaamaan metrolla Budan puolelle. Metrot olivat aikasta vanhan näköisiä. Nähtiin testiajelulla sellainen nykyaikainen metro. Kanta siis ilmeisesti vaihtuu lähiaikoina. Budapestissä oli hyvä sää. Vain yhtenä päivänä satoi. Kohteessa oli lämpimämpää kuin Suomessa. Joka päivä ravasimme kintut kipeiksi niin oppaan johdolla kuin ilmankin. Kiertelimme kirkoissa, museoissa, taidenäyttelyissä, eläintarhassa... Mukavaa oli, vaikkakin jalat meinasivat välillä sanoa itsensä irti :) Yksikin päivä mentiin vanhan taiteen näyttelyyn, niin se olikin sitten "vähän" isompi näyttely. Saleja ja huoneita oli paljon ja vielä monessa kerroksessa. Teoksia oli varmaan miljoona. Paljon oli uskonnollista aihetta. Joukossa oli myös esim. kuvauksia hedelmäasetelmista ja metsästetyistä linnuista. Kun oltiin kierrelty muutama tunti, niin enää ei jaksanut keskittyä taiteeseen. Lompisttiin vain huoneesta toiseen ja rötkähdettiin välillä istumaan penkeille, vilastiin taulut istualtaan ja raahauduttiin seuraavaan huoneeseen. Hienoja olivat teokset, mutta liika on liikaa :) Taidetta oli aina 1400-luvulta lähtien. Pääsimme samalla lipulla myös Egypti-osastolle. Siellä olikin sitten ihan erilaisia esineitä!
    Kirjoitin johonkin lapulle ylös taiteilijoiden nimiä, jotka olivat kuvanneet tauluihinsa ilmeisesti vinttikoiria. Osa näytti ihan ibizanpodencoilta :) Vanhassa taiteessa näkyi vinttikoirien lisäksi paljon cavalier king charlesin spanielin näköisiä koiria. Myös dalmatialainen (?) näkyi, kun oli samanlaisilla pilkuilla varustettu koiruus.
    Söimme hyvin, välillä herkullisempia ja välillä vähemmän herkullisia ruokia. Kyllä vaan italialainen pöperö on hyvää! Nyt tuli mainittua väärä maa :) Yhdessä ravintolassa piti valita pasta erikseen. Valitsin raviolin, kun muistelin, että se on täytettyä pastaa. Tarjoilija oli heti, että ei ei, ei. Ei se käy muun valitsemani ruoan kanssa. Siinä sitten, että ööö, mitä sitä uskaltaa valita? Otin sen mitä miekkonen ensimmäisenä ehdotti. Gulassit jäivät syömättä. Sen sijaan maistoin kürtőskalácsia eli hiukan raa'aksi jätettyä pullaa, johon lisätty esim. kanelia tai manteleita. Täällä kuva http://almondcorner.blogspot.fi/2008/07/krts-kalcs.html
    Budassa monet rakennukset olivat ehkäpä huonokuntoisempia kuin Pestissä. Pestin puolta ilmeisesti on rempattu enemmän. Pestin puolella kadut olivat leveämpiä ja siellä oli esim. "fashion street", jonka putiikeista sai ostaa tosi kalliita merkkivaatteita.
    Mitäs sitä vielä osaisi kertoa? Kaupunki oli kaunis. Siellä oli todella paljon hienoja, vanhoja rakennuksia. Ja jos olisin uimarityyppiä, niin olisin mennyt kylpylään, jonka vesi lämpiää kuuman lähteen vedellä. Ei heti tulisi mieleen, että Unkarissa on sellaisia.
    Kun päästiin Helsinkiin, niin tullin koira haisteli minua. Ja kun menin laitteen läpi, niin se piippasi (piippailee satunnaisesti pistotarkastuksiin?). Sanoin virkailijalle, että huumekoira haisteli minut, eikä löytänyt mitään, eikä aseitakaan ole :) Ei tainnut virkailija sanoa mitään...

Matiaksen kirkko. Kirkko oli rempan alla, niin ei kaikkia kohtia valitettavasti nähty sisältä kunnolla.

Ja tässä kai se Matias.

Aika prameata.

Parlamenttitalo

Populaa riittää kahden miljoonan verran.

Rakennukset olivat hienoja ja vanhoja.


Vahdilla hikiset paikat helteessä. Taitaapi maan hallitsijan tönöä vahtia.

Bussi, joka kulki niin maalla kuin vedessä. Tässä se menee Tonavassa.

Lähdettiin asioikseen metrolla katsomaan öistä maisemaa.

Unkarin toiseksi suurin kirkko, Pyhän Tapanin basilika. Siellä oli pyhäinjäännös, Pyhä Oikea. Sen uskotaan olevan Tapani I:n oikea käsi.



 
Basilikan urut



Käytiin vanhan tavaran ja huonekalujen museossa. Osa tavaroista oli myös myynnissä. Löytyi kaikkea ihanaa :) Löytäisipä samanlaisia huonekaluja Suomesta!

Museon kahvilassa. Sai äpöstää aika varovasti, jotta ei olisi liannut hienoja kalusteita. Antimet olivat makoisia :)
Magyar Szecesszió Háza

Erehdyttiin nykytaiteen näyttelyyn. Lasse olisi halunnut heti palata lähtöpisteeseen. Minä sanoin, että nyt kyllä kiierretään näyttely, kun liputkin oltiin maksettu...
Budapest Zoo

Linkissä näkyy myös perhososasto. Mei ei kyllä semmosta nähty. Alueella oli paljon rakennuksia. Olisko sitten kipastu sen ohi...
Eläintarhassa oli kaikenlaisia eläimiä ja kasveja; niin lintuja, matelijoita, hyönteisiä, isoja nisäkkäitä kuin kalojakin. Moni eläin sai olla aikasta vapaasti. Miten linnut pysyvät alueella, jos ei ole häkissä? Eivät kai kaikilta ennätä siipisulkia lyhennellä?

Laiskiaisetkin saivat mennä ja tulla omassa talossaan ihmisten seassa!

Nähtävänä oli vaikka minkälaisia meren eläviä.


Söpöläisiä :)




Aikamoiset luolastot olivat kaivaneet nämä mangustit, kuten myös preeriakoirat.




Päivätirsojen aika. Isot gorillat olivat aika lailla kunnioitusta herättäviä otuksia.

Kun aikoinaan perustin akvaarioita, haaveilin myös liejuryömijöistä. Ne tarvitsevat myös maa-alueen. Lasse oli eläintarhakierroksen loppuvaiheessa jo vähän poikki ja meinasi, että viimeinen rakennus jätetään välistä. Olisi nämä epelit jääneet näkemättä!


Tonavan sinfoniaorkesteri. KuultiinStraussia, Montia, Erkeliä...
Infoa

2 kommenttia:

  1. Vautsi mitä rakennuksia:) Siellä varmasti menee aika pällistellessä maisemia ja taloja. Ihan katteeksi käy... minunkin täytyy päästä muailmalle.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Kaisa oli upeita kuvia matkaltanne.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi:)