perjantai 19. heinäkuuta 2013

Har-Missa isot alepäivät + Pentutottista + R.I.P. Velmu

Har-Min Farmien tarjous:

Ota 3 maksa 2!

Tarjous voimassa Lapinlahdella tänään 19.7 ja Siilinjärvellä pe-la 19.7.-20.7. Kampanja koskee normaalihintaisia tuotteita. Saat edullisimman ilmaiseksi.

Riikka:
Eilen siis olimme tokoilemassa Helkan kanssa ensimmäistä kertaa. Hiukan mietitytti miten pentu pärjää kun se oli jo valmiksi väsynyt. Alku meni hyvin...
Tunti alkoi pienellä pohjustuksella ja sitten kukin vuorollaan sai käydä näyttämässä saako pennun kulkemaan irti, mieluiten seuraamassa. Kaikilla sujui homma hienosti, Helkallakin. Helka halliin tullessaan jännitti aika paljon uutta ympäristöä ja vielä meidän suorituksenkin aikana hiukan jännitteli seinän vieressä olevia putkia.. Onneksi Pirjo-ohjaajamme huomasi tilanteen ja antoi Helkalle mahdollisuuden käydä vähän tutkimassa seinän vieressä. Kyllähän tuo Helkulin jännitys lauksesi tunnin edetessä.
Hommia tehtiin kukin vuorollaan ja odottamisaikaa oli aikalailla. Siinä kysytään pennuilta hermoja, jotta pystyvät odottelemaan omaa vuoroaan. Tosin se rauhoittuminenkin on hyvä oppia, olipa sitten kokeissa, näyttelyissä tms niin joutuuhan sitä välillä olemaan paikoillaan ja odottelemaan omaa vuoroaan.
Seuraavaksi Pirjo halusi nähdä osaako pentu leikkiä. Jokainen vuorollaan näytti suostuuko koira esim. vetoleikkiin, osa koirista haki palloa, tällä jutulla pohjustettiin kapulannoutoharjoitusta. Helka edelleen oli vähän kipsissä, mutta kyllä se suostui leikkimään ja osio meni hyvin. Minä toope en ollut ottanut oikeanlaisia leluja mukaan...
Kolmantena juttuna tehtiin kuja seinän vierustalle, siitä välistä oli tarkoitus laittaa pentu tulemaan luokse. Helka onneksi suoritti senkin tehtävän melko hyvin:) Ei esim mennyt moikkaamaan muita pentuja.
Kurssilla pyritään siihen ettei koira haistelisi maata , eikä haukkuisi. Helkan kanssa teetti vähän töitä kun odotellessa meinasi nenä viistää lattiaa. Varsinkin tunnin loppua kohti kun väsymys alkoi painaa tuli koirasta melkoinen riiviö.
Ai niin. Sitten harjoiteltiin perusasentoa. Se sujui hyvin. Olin onneksi vähän jo ennakkoon harjoitellut.
Viimeisenä olikin haastavin juttu kun oli tarkoitus kokeilla rauhoittumista. Helka oli jo siinä tilassa, ettei jaksa enää mitään. Ja alkoi puremisen ja riekkumisen. Sehän saa edelleen noita "kohtauksia", kun on todella väsynyt ja haluaa nukkumaan... No pikkusen sain ohjeita, että puremiseen pitäisi puuttua... Ajattelin vain mielessäni, että mutku:) Siis sitä että Helka on vaan niin väsy, että sen pitäisi päästä vain nukkumaan. Kello oli jo yli yhdeksän illalla. Sehän on meillä ollut jo melkeinpä nukkumaanmenoaikaa...
Heti kun pääsimme Helkan kanssa autoon, niin se sammui. Voi pientä reipasta neitiä.
Pia lähetteli lisää kuvia mökkireissulta. Laitan niitä tuohon loppuun. Tänään muuten pääsen näkemään Pian uuden tulokkaan, espanjanvesikoira Bocan:)

Kaisa:
Velmusta (Vuorenkaiun Oivallus) sain ikäviä uutisia. Se oli kuollut tapaturmaisesti. Velmu sai niin hyvän kodin ja pääsi töihinkin. Olisi ollut hyvä metsästyskoira seuravina vuosina. Aina se elämä osaa yllättää.

Sitten ihan muita juttuja.
Salilla uskaltauduin penkkipunnerruksessa laittamaan lisäpainoja tankoon. Kyselin salilla, että paljonkohan pelkkä tanko painaa. Kuulemma 16 kg. Niskan takaa punnerrukseen en vähään aikaan uskalla laittaa lisäkiekkoja. On mahottoman raskas liike.
    Huomenaamulla olisi edessä Helsinkiin lähtö. Mennään Lassen kanssa Iron Maidenin keikalle. Sinnehän lupasin lähteä, sillä Lasse on auttanut koirien kanssa. En minä kyllä muuten lähtis. Jos samalla reissulla kävisi herkuttelemassa italialaisessa ravintolassa ja tiirailisi museoita. Ei meillä kovin paljon aikaa jää kiertelyyn. Lassepa sitten sairastui, kun loma alkoi häämöttämään. Jospa se jaksaisi kaupungilla köpötellä.

Guapon kanssa on mukavaa

Tarkkana!

Ihanat.

Voi tätä riemua

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi:)