perjantai 25. tammikuuta 2013

Testitulokset ja Viron Voittaja 2013 -näyttelyt + mäykkyerkkari

Kaisa:
Maikun ja Pesoskan rabiesvasta-ainetestin tulokset tulivat. Hyvät on tulokset :) Ei mene rahat hukkaan.

Kun se Ukrainan reissu meni mönkään, niin olen kysellyt Riikkaa seuraksi Tallinnan näyttelyihin. Riikka suostui lähtemään. Ei vaan meinannut ilmoittautuminen bussikyytiin mennä ihan putkeen. Tuli matkanjärjestäjältä vastaus, että isojen koirien paikat on varattu jo loppuun. Siinä pähkäilemään, että miten edes isommista saataisiin Claara mukaan. Tänään tuli viestiä, että Claaralle olisi peruutuspaikka :) Jos tulee toinenkin peruutus, niin Altin voisi myöskin ottaa mukaan. Ja montako mäykkyä saadaan roudailtua? Ainakin Maikku, sillä se jää reissun jälkeen odottelemaan kiimaa ja astutusta ja mammalomaa. Mukaan pääsee myös Pesonen ja junnuluokkaan Maire. Nuorimmat ovat vasta pentuluokkaikäisiä, niin taitavat vielä jäädä kasvamaan kotiin. Mairen boksiin mahtuisi vielä joku kaveriksi :)
    Lauantaina on siis kesäkuun alussa Viron Voittaja ja sunnuntaina on mäykkyerkkari. Se on mukavaa, että voi käydä kaksissa näyttelyissä samalla reissulla.

1 kommentti:

  1. Mekin tullaan näillä näkymin Ciran kanssa Viron Voittaja- näyttelyyn. Kiva, jos Claarakin tulee :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi:)