Kaisa:
Olisi juhlaan aihetta, sillä Riikalla on ensi viikolla syntymäpäivät. Olen kovasti yrittänyt saada Riikkaa lähtemään vähän bilettämään elikäs katsomaan seuraavaa kokoonpanoa: PAULI HANHINIEMI & VILLE RAUHALA ”Melko Akustinen Duo”. Keikka olisi tänään. Alkujuomat (kuohuvaa ja vähemmän kuohuvaa) ja syötävää olen hommannut ja kakunkin leivoin. Minulla olisi myös kaksi elokuvalippua. Mutta ei. Taitaa kakku lennähtää illalla metsikköön...
Eivät muutes Alkossa kysyneet papereita, vaikka olin liikenteessä ilman meikkiä. Alkosta suunnistiin Lidliin, ja kyllä heti huomasin, että joulusuklaat olivat jo ilmestyneet myyntiin. Piti napata sama suklaarasia kuin aiempinakin vuosina. Paketissa lukee "sisältää alkoholia". Taaskaan kassalla ei kysytty papereita, vaikka tällaisten tuotteiden takia ikää laskeskellaan. Olisiko hyvä, että Alkossa ei olisi kysytty papereita, mutta suklaiden takia olisi kysytty? :) Rasian sisältö on uusiutunut. Pohdin vielä, onko hyvä vai huono asia.
Lepoviikon jälkeen olen salilla paukuttanut joka kerta uusia ennätyksiä. Tästä on mukava jatkaa harjoituksia ensi viikolla. Tuli EasyFitissäkin käytyä kahtena päivänä, sillä ryykäsin ripsien huoltoon vääränä päivänä, torstaina. Kassan takana nainen ihmetteli minua, ja oltiin eri mieltä ajanvarauksesta. Nainen pyysi minua istumaan ja odottelemaan. Kysyi sitten, että vahausko oli? No ei... Selvisi, että ilmaannuin paikalle päivää liian aikaisin. No tulipahan punkailtua sitten kahtena aamuna Siilissä, kun kävin vielä perjantainakin ennen ripsien huoltoa. Nyt on tuas räpsyttimet kuosissaan.
Siskokset, Riikka ja Kaisa, tarinoivat kuulumisiaan. Asiasta ja asian vierestä, koskien eläinkauppaamme Har-Min Farmia, joka sijaitsee Siilinjärvellä, Onnenkäpälän kenneliämme ja muutenkin elämäämme.... Aikasta eläinpitoista tarinaa tiedossa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi:)