torstai 17. lokakuuta 2013

Synttärit on vietetty ja uunin viereen muutettu

Kaisa:

Har-Min synttäreitä tuli vietettyä. Nyt palataan tavan arkeen, vaikkakin synttäritarjoukset jatkuvat lauantaille saakka. Lapinlahdella on edelleen hirmuisesti tavaraa laittamatta koneelle, ja varmaan tänään tulee taas uusi kuorma. Yritän kovasti saada tavaraa hyllyyn, sekä myös lähtemään Siilin liikkeelle.

Tuli leivottua jonkun verran. Aloitin tiistai-iltana ja pääsin nukkumaan keskiviikon puolella. Aamulla vielä jatkoin väsäilyä. Lasse auttoi hiukan pullien kanssa, kun halusi leipoa itselleen mieluisia. Korvapuustien lisäksi tein pizzaa ja maustekakun. Keskiviikkoaamuna tein kesäkurpitsakakun. Kakun uunistaottamisen jälkeen aloin valmistautumaan töihin lähtöön, ja hoksasin, että työpaikan avain lähti Lassen mukaan Kuopioon, kun lykin sille avainnippua. Lasse nimittäin vei leipomuksiani tarjottavaksi Siilin liikkeeseen. Riikka ystävällisesti kiikutti minulle avaimensa, niin pääsin avamaan Lapinlahden putiikin. Lähiaikoina olen strömssännyt jo kaksi kertaa avainten kanssa. Otanpa tästä lähtiin aivot käyttöön :)

Eilen työmiehet kävivät laittamassa Lapparin liikkeen sivustalle alfalttia. Nyt meillä on liikkeen edustan lisäksi parkkitilaa Matin ja Liisan puolella.

Alvis oli eka koiruus, joka uskalsi koiraluukusta kulkea ihan itse. Sella hoksasi, että laitan niille ruokaa kuppeihin. Hyppi takajaloillaan ikkunan takana ja yritti kertoa, että olisi hänkin tulossa sisälle!

Pakkanen on kirinyt jo kuuteen asteeseen. Ulos pitäisi uskaltautua lenkkeilemään.
Lassen kanssa ollaan muutettu nukkumaan uunin viereen. Taakse ei pääsekään kömpimään, niin kuin muumit tekee talven tullen, sillä uuni on sen verran keskeisellä paikalla. Tälläinen omituinen välihuomautus :)
Onpa ollut ihanan lämmintä öisin! Nukutaanko uunin edustalla koko talvi? Otetaan makkariin vuokralainen? Onhan se pienen yksiön kokoinen. Heh!
Harkinnassa on ollut kukkasipulien tilaus. Jos pakkaset jatkuvat, niin eihän niitä enää saa istutettua...


Kesäkurpitsakakku; makea, pähkinäinen maustekakku kesäkurpitsalla. Pääliosa ei ole mitenkään viehättävä. Siihenhän olisi voinut laittaa vaikka tomusokeria. Ensi kerralla sitten :) Ohjeen mukaan päälle olisi tullut mm. kurpitsan siemeniä.

Liikkeissämme tarjottiin synttäripäivänä mm. korvapuusteja.
Krookukset ja muut pihakasvit sinnittelevät vielä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi:)