keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Metsän elävät

Kaisa:
Pitää ihan mainita, että avokadoöljy sitruunalla on tosi hyvää. Tässä linkki sarjan tuotteisiin:
http://www.olivado.com/olivado.com/finland/Finland.htm
Pitää testata myöhemmin muitakin sarjan tuotteita.

Ja tästä tuli mieleen, että ostin kaupasta kalanmaksaöljyä nestemäisessä muodossa. Tähän asti olen ostanut kapseleita. Nyt öljy oli kuitenkin tarjouksessa. Mietin, että meneeköhän tuote kurkusta alas asti. Hyppäsi kaupassa mieleen, että äitee on tainnut syöttää öljyä minulle, kun olen ollut lapsi. Mielikuva ei ollut positiivinen. Päätin silti ostaa öljypullon, kun halvalla sain. Yllätyksekseni sitruunan maulla höystetty öljy ei ollut pahan makuista :)

Kuvan lähde


Eilen oli iltalenkillä kuumottavia hetkiä. Metsässä kävelin koko ajan eteen päin ja käänsin päätäni pikaisesti vasemmalle. Otsalampun valossa metsän siimeksessä näkyi killottavan jotain. En pysähtynyt tai peruuttanut. Jäi epäselväksi, että mikä oli kyseessä. Ensimmäisenä tuli mieleen, että siellä näkyi jonkun eläimen silmät. Jäi vähän spuuki olo. Koirat eivät reagoineet mainittavasti, joten eivät saaneet mitään vahvaa eläimen hajua neniinsä.
    Oltiin kävelty tovi, niin meidän vierestä, maasta, lähti lentoon metsäkanalintu. Alvis loikkasi salamana täysiä ylöspäin linnun perään. Oltaisiin voitu vaikka saada lintupaistia, mutta hihna loppui kesken. Alviksella on aika lyhyt hihna; se joka katkesi aiemmin juuri ennen kuin piti lähteä Maikun kanssa luolakokeisiin. Alvis näki jäniksen ja ryntäsi perään.... Olen solminut hihnan. On toistaiseksi kestänyt. Meillä käytetään hihnat oikeastaan viimeiseen senttiin asti. Olen kuluneina vuosina ostanut tosi monta hihnaa ja pantaa. Ei voi aina edes sanoa, että kotimainen on laadukasta. Riikan kanssa on yhdestä merkistä kehkeytynyt meille oikein sanontakin. Tällä hetkellä mielipiteeni on, että Topcaniksen hihna on ollut hyvä. Tämä hihna on käytössä Altilla. On kestänyt jo useamman kuukauden ajan. Ja uskoisin, että ulkomaisista Zooleszcz-tuotteet olisivat hyviä. Niitä en ole vielä päässyt testaamaan. Kirsihän osti Darwinille tämän sarjan pannan. Ei ainakaan reklamaatiota ole minulle tehnyt :)

Pentu-uutisia:
Aamupunnituksen jälkeen pienin pentu painaa 390 g ja suurin 498 g.
Kunhan Lasse suostuu auttamaan, niin voisi pennuista ottaa yksilökuvia.

Maikun mieli on alkanut rauhoittumaan. Häntää jo heiluttelee, ja imettää pentuja selälleen. Eikä tarvitse minulle murista joka käänteessä.

Adena kysyy, että voisiko edes vähän aikaa olla pentujen hoitotätinä

Ostin merkkitoppeja. Tällaista sekundaa sain...

Reikiä täynnänsä.
Väsäsin punajuurikakun. Koristeena kookosta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi:)