torstai 31. lokakuuta 2013

Riikan kuulumisia

Riikka:
Kyllä minäkin vielä elän ja hengitän... vaikken olekaan kirjoitellut aikoihin tänne blogiin. Kaisa näyttää olleen tosi aktiivinen täällä puolella. Ei liene uusi uutinen, jos sanon taas että kiirettä pitää. Olen miettinyt usein että olenko haukannut liian ison palan kakkua, kun olen nyt niin monessa mukana. Aika lailla meinaa stressata, se sitten säteilee päähän... koko ajan päähän koskee ja on niska-hartiaseutu jumissa. Ei kerkii salillekaan niin usein kun haluaisi. Siellä kyllä moiset kivut häviäisivät. Olen miettinyt aikaa kaiken tämän opiskelun ja kiireen jälkeen. Osaankohan sitten ottaa rennosti vai olenko taas tunkenut lusikkani useampaan soppaan.
4.12.13 olisi näyttö trimmaamisesta... huh. Eilen olin arvijoijakoulutuksessa. Minäkin siis jossain vaiheessa pääsen arvioimaan toisten opiskelijoiden näyttötilaisuuksia.
Vähän kyllä jännittää omat tulevat näytöt. En tajua minne ne viimeisimmätkin itseluottamuksen rippeet ovat kadonneet. Toivottavsti en mokaa pahemmin ja selviäisin siitä kunnialla. Seuraava koitos luultavasti tammikuussa on koirahierojakoulun loppukoe.Siihen täytyisi päntätä toden teolla jos meinaa päästä läpi. ANTAKKEE AIKOO LUKKEE! Huomaan taas sortuneeni samaan, että varaan itselleni lukuaikaa ja kuitenkin sitten hellämielisenä annan siihen asiakkaalle ajan. EI NÄIN RIIKKA:)

Ensi vuonna sitten olisi eläintenkouluttajan näyttö edessä... Sekin jo stressaa vaikka olen yrittänyt olla vielä ajattelematta sitä. Ihan tarpeeksi ajatelemisen aihetta muutenkin.

Helkan kanssa olimme eilen tokoilemassa. Saimme itse päättää mitä teemme ja ohjaaja kuvasi koko session. Ei ollut kivaa... tai oli, mutta pikkupaniikkihan se siinäkin iski. Ensi kerralla katsomme videot läpi. Yöks. Tokossa pitäs pönöttää ja mä en osaa... Ihan pasmat sekaisin tunnilla kun ei aina muista / tiedä pönöttääkö vai eikö pönöttää:)

Jou. Nyt täytyy alkaa rasvailemaan lihaksia... heh... Tänään tulee useampi sata kiloa lihaa Har-Miin. Eli punttipäivä ihan työn puolesta luvassa.


1 kommentti:

  1. Nyt ei olla hellämielisiä, vaan luetaan lihaksia! Tai asiakkaalle kerrot samalla lihaksista, hermoista jne. :D jaksamista lukemiseen -Minna joka painii myös lukemisen kanssa-

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi:)